Seitsentoista-vuotias

Seitsentoista-vuotias. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

En tiedä, mitä toivon,

Ja toivon kuitenkin,

On sydän kolkonlainen,

Ja täynnä kumminkin.

Minn’ huoli tähtää, jolta

Päämäärä karkavi?

Mit’ oottelen ja tahdon,

Mik’ onkin mieleni?

Ma istun, neula käissä,

Kuin orja ainiaan;

Ja työtä koitan tehdä,

Vaan en saa joutumaan.

Ah, otsa kättä vasten,

En muista neulaani.

Mit’ oottelen ja tahdon,

Mik’ onkin mieleni?

Ma aattelin: kun kevät

Vaan luonnon muuttelee,

Ma mielen saanen toisen,

Ja huoli haihtunee;

Ja kevät tuil ja kesä,

Ma jäin kuin ennenki.

Mit’ oottelen ja tahdon,

Mik’ onkin mieleni?

En ihaile, kuin muinoin,

Ma syntyseutuain,

Kun päivä valkenevi,

Käyn synkemmäksi vain.

Kuin poistanen ma huolen.

Kuin murhe murtuisi?

Mit’ oottelen ja tahdon,

Mik’ onkin mieleni?

Oi, joska pääsis poijes

Jo kuolon majoihin!

Kentiesi hoivaa tarjoo

Vaan hauta murheisin.

Taan raskas tok’ on päivä

Ja siskot jättääni!

Mit’ oottelen ja tahdon,

Mik’ onkin mieleni?

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.