Seitsemäntoistavuotias (1880)

Seitsemäntoistavuotias. (Mukaelma Runeberg’in mukaan). Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

En tiedä mitä toivon,

Ja toivon kuitenkin;

Sydämmeni on tyhjä,

Ja täynnä kumminkin.

Mä levotonna aina

Haaveksin, oottelen;

Mä mitä toivon, tahdon,

Mä mitä aattelen?

Ommellen kaiken päivän,

Kuin orja istun vaan.

Ehk’ aina työssä kiinni,

Sit’ en saa loppumaan.

Unhotan neulan, painan

Otsani kädellen’.

Mä mitä toivon, tahdon,

Mä mitä aattelen?

Mä luulin: kevät tulee,

Ja luonto uudistuu;

Murheeni silloin loppuu,

Mieleni kirkastuu.

Ja tuli kevät, kesä,

Muutost’ ei minullen’.

Mä mitä toivon, tahdon,

Mä mitä aattelen?

Ei viehätä kuin ennen

Nyt seudun ihanuus;

Kun päiv’ on kirkkaammillaan,

Mun peittää pilvi uus’.

Oi, milloin murhe haihtuu,

Oi, milloin hymyilen?

Mä mitä toivon, tahdon,

Mä mitä aattelen?

Oi, jospa maata saisin,

Mä haudan rauhassa!

Kentiesi vasta siellä

On sydän levossa.

Vaan karvas eronhetki

Ois minun rinnallen’!

Mä mitä toivon, tahdon,

Mä mitä aattelen.

-l –a

Lähde: Tapion Lisälehti 25.8.1880.