Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 29. Keisari Limingossa

28. Paluu-matka 29. Keisari Limingossa.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta
Kirjoittanut Sara Wacklin
30. Keisari Siikajoella


Kun hevosia oli muutettava Lanilan kestkiivarissa Limingossa, oli vaan nuoremmat papit keisaria vastassa, sillä yli 80 vuoden vanha rovasti Rajalin oli niin kivuloinen ja huono ettei itse mielestänsä voinut tulla keisarin näkyviin. Mutta kuitenkin toivoi hän saada nähdä Aleksanterin, jota rukouksissansa joka päivä siunasi kaikesta siitä hyvyydestä, minkä jo oli Suomelle toimittanut.

Ukko Rajalin siis arki-puvussaan jo varhain aamulla tuli pappilan-läheiseen kestkiivari-taloon, jossa lymysi vanhaan kotaan, minkä ikkunasta voi nähdä sekä keisarin, että seuransa.

Keisari kun tuli Lanilaan ja puhutteli siellä olevia pappia, kysyi, eikö ketään vanhempaa pappia ollut tämän kirkon palveluksessa.

Sanottiin kyllä olevan, mutta että rovasti Rajalin korkean ikänsä ja kivuloisuutensa tähden ei voinut olla keisaria vastassa.

Hellästi vastasi Aleksanteri: minä olen vielä nuori ja terve, minun on käyminen vanhuksen luokse. Onko pappila kaukana?

Se näytettiin hänelle ja heti lähti keisari sinne kohden.

Mutta nyt syntyikin seka-sotku, sillä jokainen tiesi ukon lymypaikan. Yksi herroista kiiruhti keisarille sanomaan miten asia oli.

Heti kävi keisari vanhuksen luokse, joka tuskin jaksoi nousta väriseville jaloillensa säikähdyksestä ja liikutuksesta. Siinä nyt seisoi vanha patriarkka lakki kädessä Venäjän väkevän itsevaltiaan edessä, joka tässä vapaehtoisesti oli käynyt mökin katon alle, siihen kehotettu sydämensä vaatimuksesta.

Varosasti talutti keisari tuota lähes sata vuotista ukkoa, jonka harmaat hapset liehuivat tuulessa. Keisari pani itse lakin hänen melkein paljaasen päähänsä ja vei hänen yli pihan häntä varten valmistettuihin suojiin, kansan siunatessa ja ilo-kyyneleitä vuodattaessa. Sisään tultua istutti keisari vanhuksen ja keskusteli sitten hänen kanssansa kauan engelskan kielellä, kohdellen häntä melkein isällisellä kunnioittamisella.

Kunnes keisari taas oli valmis matkustamaan ja heitti jäähyväiset yölliselle vieraallensa, nosti tämä värisevän kätensä keisarin kumarretun pään yli ja luki ääneen rukouksen ”herra siunatkoon.” Liikutettuna tahtoi Aleksanteri suudella vanhuksen kättä, mutta vilkkaasti estäen sen, suuta antoi hän keisarin kädelle. Kyynel silmissä ensi keisari vanhuksesta. Mutta ukko nosti silmänsä taivasta kohden lausuen: Herra, anna nyt palvelias mennä rauhaan.

Maantiellä lähellä Oulua tavattiin etelästä tuleva posti, joka ajoi tavallista vauhtia. Eräs 70 vuotinen, Lind-niminen ukko, joka ijäiseksensä oli vielä hyvin virkku, oli nykyisin hakenut ja saanut posti-ajajan viran saadaksensa, miten itse sanoi, olla vanhat päivänsä levossa. Ukko Lind oli nyt postin seurassa ja käski kyytipojan ajaa pois tieltä miten mahdollista oli keisarillisten vaunujen vastaan tullessa. Mutta niitä katsella töllisteli poika niin, että ajoi koko kuorman ojaan juuri kun vältti itse keisarin vaunua. Mutta pikaisesti olivat postin-kulettajat taas jaloillansa ja yhtä sukkelaan antoi ukko Lind pojalle korvapuustin, niin että hattu lensi, kunnes sill’aikaa toisella kädellä nosti oman hattunsa ja nöyrästi tervehti keisaria, joka nauroi koko tapaukselle.

Tien varrelle, jota keisari matkusti, oli kokoontunut talonpoikais väkeä työstänsä; samoin oli niitä kestkiivareissakin. Tytöt olivat niin rohkeat, että usein kävivät koettelemaan ja katsomaan miten hienoa verkaa keisari käyttää nutuksensa. Viaton uteliaisuutensa huvitti keisaria ja monasti kuuli hän sellaisissa tiloissa suomeksi lausuttavan: voi kun se on kaunis ja laupias niinkuin herran enkeli.

Keisari ylisti niitä tyttöjä, jotka itse olivat kehränneet ja kutoneet vaatteensa. Myöskin oli hän siitä ilonen että olivat rohkeat eivätkä pelkurit.

”Kyllä näkyy,” oli jalomielinen ruhtinas sanonut, ”että tämä kansa ei milloinkaan ole ollut orjana eikä kovain herrain rasittama, joitten edessä olisivat tottuneet kipristelemään. Tätä kansaa nähdä, tekee, sydämelleni hyvää,” lisäsi hän huokaten.