Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 20. Uusi lenninki
| 19. Kivi-Taneli ja Lesken pelto | 20. Uusi lenninki. Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
21. Tiina-täti |
”Katsoppa, Timbom, miten uusi lenninkini passaa”, sanoi pormestarinna. Hän jo kyllä kymmenen kertaa oli sitä sovitellut suuren peilin edessä koreassa kamarissaan. ”Onko se kasvoani ja vartaloani mukaan, Timbom?”
Ukko hyvissä mielin hänelle osotetusta luottamuksesta ja siitä, että hänen mieltänsä kysyttiin, tahtoi eukostansa vähä pilaa tehdä. Makeasti nauraen vastasi hän: ”jopa luulen kultaseni, että olet vähän viista-selkäinen.”
Kiukkuisella silmäniskulla lausui rouva: ”Nosta nyt se juoru!” Sitte käydä tapsutti koreasta kamaristaan, lyöden paukauksella oven kiini.
Nytpä hyvin viisaan ei ollut hyvä olla, eikä ollut aikaa odotella pilansa seurausta. Sukkelaan sai hän hatun ja kepin sekä lähti pikasesti ulos välttääksensä myrskyä kotona. Mutta onnettomuuden lisäksi tapasi portissa leski-pormestarinna Degermannin, joka kumarrellen tervehteli ukkoa, niin että tämä oli kuin kuumilla kivillä, peljäten puolisonsa äänen häntä takaisin kutsuvan, ennenkuin joutuisi pois. Tuskassansa rohkeni pormestari keskeyttää kaikki koreat puheet lauseella: ”antakaa anteeksi, mulla on pieni asia toimitettavana, mutta tulen heti takaisin.” Ja niin menikin pois.
Nenä tavallista pitempänä, astui pormestarinna virka-sisarensa luokse, joka juuri sattui olemaan sillä tuulella, ettei vieraasta olisi huolinut. Ikkunasta kurkistaen Timbomin perään, näki vieraan tulevan, jonka vuoksi kävi istumaan saliin suureen topattuun sohvaan.
Tulia kumarteli syvään ja sievästi virka-sisarellensa, joka kaupan tekijäisiksi sai nekin kumarrukset, joita portissa ei joutunut pormestarille antamaan, vaikka ne olivat hänelle aijotut.
Soreimmilla sanoilla ilmotti ilonsa siitä, että näki sisaren jo ylhäällä viimeisen pahoin jaksamisen jälkeen.
Mutta tämä vielä suuttunut miehensä loukkaavasta lauseesta, vastasi äkäisesti: ”no eikö muka saisi istua omassa tuolissaan.”
Tällaisesta kohtelemisesta epätietoisena, mitenkä olisi tehtävä, arveli jo lähteä pois, mutta päätti vielä tehdä yhden kokeen, saadakseen ystävänsä pahan mielen karkotetuksi. ”Kas, mitenkä kaunis ja nätti lenninki sulla on; onhan se ihan kuin valettu sinulle, joka olet suora ja hyvästi kasvanut.”
Samoin kuin kahvi selkiää poron laskettua, niin selkeni pormestarinnan mieli, kuin rouva Degerman tietämättänsä todisti Timbomin olleen väärässä. ”Älä nyt mene pois”, sanoi hän, ”juo ensin kahvea meillä; vaikka mulla ei ole kermaa muuta kuin pisara ja sekin hapannutta, niin tiedän ett’et sitä paheksi.” Ja niin pieni kirkas kahvipannu pöydälle. Vieraan kauhistukseksi pani emäntä lemmityn kissansa vadin vieraan eteen syytellen sitä, että kupit olivat vinnillä ja että kissa oli niin puhdas-luontoinen että se aina nuoli vatinsa yhtä puhtaaksi kuin olisi se pesty.
Urhollisesti päätti leskirouva tytyä kissan vatiin, kiitteli vieläkin uutta lenninkia ja joi sitte kaksi kuppia, vaikka kummallakin kertaa sai muistutuksen säästäen ottaa kermaa, että Timbomillekin jäisi, jolle myöskin aikoi antaa pisaran. Sitte keskustelivat eukot naapuri-rouvainsa tuhlaamisesta ja huonosta taloudesta, nykyaikaisen nuorison tunnottomuudesta ja siitä ylellisyydestä ja turhuudesta, joka kaikin kohdin rupesi näkymään.
Vihdoin pyysi pormestarinna vierasta kauniilla äänellänsä laulamaan kauniin laulun. Muutaman kerran yskittyänsä rupesi vieras laulamaan laulua, joka oli rouvasta niin suloista ja ihanaa, että pudotti runsaita kyyneliä ja teki hänet niin hellämieliseksi että, kuin miehensä samassa tuli sisään, lankesi hän hänen kaulaansa pyytäen anteeksi sitä että suuttui hänen leikistänsä.
”Soma ääni on sisarella”, sanoi iloinen aviomies laulajalle. ”Kenellä senlainen kieli on ja sitä oikein käyttää, se saisi kivetkin tanssimaan.”