Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 11. Tanssi-huvit
| 10. Hankkeet venäläisten ensimäiseen tanssi-huviin | 11. Tanssi-huvit Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
12. Pitojen seuraukset |
Pimeänä talvi-iltana suoraan kellon lyödessä seitsemän, olivat kaikki kaupungin etevimmät naispuolet valjuina ja värisevinä kokoontuneet lalmanni Antellin etu-huoneesen, jonne lähimäiset mies-puoliset suojeliansa heitä olivat saattaneet. Lohduttavilla sanoilla koettivat he naisihinsa vuodattaa urhoollisuutta kunnes nyt kävivät vihollisen käteen (joina pitivät venäläisiä) heittämään heidät ja eriämään sydämmensä rakkaimmista tavaroista. Mielenliikutus oli monen tapanen. Kiukkusia silmän-iskuja viskeltiin ja monen oli käsi nyrkissä, mutta salaa taskussa. Isät huokailivat ja hiljaa siunasivat tyttäriänsä, niitten erotessa kyyneleillä kastellen vanhempiensa käsiä. Kunnes nyt näin tavoin vaatimalla astuivat tanssi-saliin, olivat tunteensa melkein samanlaiset kun ne, joita tuntee syyttömästi tuomittu astuessaan mestaus-paikalle.
Mutta ihanampaa soitantoa, kun se mikä täällä soi korviinsa, eivät milloinkaan olleet kuulleet. Lamppujen valo, kullasta ja hopeasta välkkyvät pu’ut, kalliista kivistä hohtavat ritari-tähdet, aseitten ja kannusten helinä, vieraan kielen sointi ja soitannon sävelet; kaikki nämät yhteensä tekivät rouvas-puolemme niin pyöröpäisiksi, että pelkonsa meni ja että tuskin itse tiesivät sitä, ennenkun nuoret ja vanhat kiertelivät tanssissa kenraalien, ruhtinasten, reivien ja paroonien kanssa. Tästä tulivat tytöt niin kehotetuksi, että pian uskalsivat hymyellen katsella ensin toinen toistansa ja sitte heittää silmäilyn ulos kadulle siellä olevien suojeliainsa haahmoille.
Ilon puna oli jo karkottanut valjun Edlan poskilta kunnes poloneesin yhdessä käännöksessä sai tilan kuiskata äidillensä: Mamma, jopa luulen olevamme Baabelissa! Minä tanssin nyt jo kahdeksannen herran kanssa, mutta jokainen haastaa ennen kuulematonta kieltä. Täällä on oikein lysti, mamma!
Eukko itse tanssi erään upsierin kanssa, joka kantoi toista kättänsä kannikkeessa.
Itsekään en tiedä mitenkä jouduin tanssimaan, sanoi Mari, kunnes häälyi äitinsä ja sisarensa sivutse ijällisemmän kenraalin seurassa, jonka rinta oli tähtiä niin täynnä kun linnunrata, mutta jonka silmä leppysesti katseli kaunista tanssi-kumppaliansa.
Sitte kun kaikki korkeamman arvoset upsierit olivat tanssineet, tuli nuorempien vuoro. Nyt rupesi keskustelu vilkkaasti käymään suomeksi, sillä usiammat näistä upseereista olivat Liivin- ja Viron-mailta, Vanhasta Suomesta ja Viipurista ja sen ympäristöltä. Moni heistä mongerteli ruotsiakin.
Väliaikona ja teen jälkeen tarjottiin kalliimpia makiaisia, koreita ranskalaisia sokuri-leipomuksia, ulkomaan hedelmiä ja hedelmä-nesteitä, makeimpia viinejä ja sokuri-liemiä y. m. Näitä oli aina tarjona niille, jotka eivät tanssineet.
Ylellisyyden ja rikkauden osotteeksi ei mitään ollut säästetty ja Oulussa ei milloinkaan vielä ollut nähty niin koreita ja kalliita aineita.
Illallinen oli yhtä muhkea kun kaikki muutkin. Harvinaiset herkut ja täällä tuntemattomat laitokset antoivat monelle rouvalle kauvaksi ajaksi arvelu-ainetta.
Tämä loistava paali päättyi vasta aamupuoleen ja oikein ihastuksissa olivat rouvas-puolet kaikesta siitä, mitä olivat nähneet, kuulleet ja maistaneet, kunnes kadulla odottavat herrat vilustuneina ja posket sinisinä ottivat heidät vastaan. Heitä sapitti nähdä rouviansa niin iloisina, että olivat heidät ihan unohtaneet seisoessaan tuolla pakkas-yössä, kunnes itse nauttivat herkkuja sekä tanssi-riemuissa lentelivät heidän paleltuvain ja kuivain suiden ohitse.
Monta syytöstä, monta estelemisiä ja monta anteeksipyytöä seurasi iloa kotomatkalla. Mutta täällä aukenivat kielten siteet kertoilemaan paalin koreutta.
Jumala antakoon iloa kestää, huokasivat vanhat, kuullessaan nuorten kertomuksia ja iloa.