Sapphon laulu

Kirjoittanut Sapfo
Suom. Otto Manninen.


Sen ma taivaisten tasaverraks arvaan
miehen miekkoisen, joka kasvotusten
kanssas istuu, sun sulo-äänes soinnun
          luonasi kuulee,
naurus helkkeen hempeän. Siitä multa
kohta sylkähtää sydän, rinta syttyy.
Sillä silmiis jos minä katsahdankaan,
          niin puhe puuttuu,
kieli kangistuu, tulivirta vieno
kautta suonten soutavi kaikkianne,
silmä himmentyy, kohisee ja soipi
          korvani silloin;
kylmä vierähtää hiki, puistatuksiin
ruumis raukee, muotoni ruohon keltaa
kelmeämp’ on, poissa jo poskipäiltä
          kaikk’ elon karva.
Vaan on kestää pakko, kun niin on säätty
– – –


Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.