Sankarien haudalla

Sankarien haudalla Kirjoittanut Otto Manninen

Valitut kohtaloista korkeimpaan,

eest’ ihmisyyden uhrikuolemaan,

nyt teillä jälkeen hyvän taistelon

iäinen rauha voittonanne on;

iäisen suojan Suomi helmassaan

suo teille, teiltä suojan saatuaan.

Työ tehty on, ja urhot uinuvat,

jaloimman kruunun nuoret voittajat. –

Se suurta on, kun voiton riemu soi

ja urhot kunnialla kukkuroi,

kun sankareill’ on ylväät saattueet

ja maine heille sitoo seppeleet;

mut suurempaa, kun nukahtavi noin

työn jälkeen kasvoin tyynen kalpeoin,

vain kuolon hurmekukka rinnassaan,

mi rikas, altis kaikk’ ol’ antamaan.

Elämän eestä kuoloon tienne vei.

Muit’ urhot muisti, itseänsä ei,

kun vaati voima vastustamaton,

kun viehti viime lyöntiin valtimon,

ei viha vastaan vihan riehuntaa,

vaan rakkaus väkevämpi kuolemaa,

kun viime siinto silmään sammuvaan

ol’ aamu kirkas aavistuksen maan,

jot’ oma jalka astua ei saa,

sun aamus, Suomi, sydäntemme maa.

Se korkealle hurmeruskostaan

kohotkoon kummuillenne hohtamaan,

vapaiksi rannat meille rakkahat

valaiskoon, armaiksi kuin unelmat,

joit’ urhon sydän syttyin unelmoi,

kun synnyinmaalle uhrinsa se toi.

Niin, mullasta, kuss’ urhot uneksuu,

vapauden taittumaton tammipuu

se varttukohon valon korkeuteen

ja syvin juurin Suomen sydämeen.

Sen latva halki aikain laulakoon,

kuink’ urhot astui aamuvartioon.

Kun sammaltuu jo hautain paatereet,

vihannat vielä tammiseppeleet

iäti lehvistään se luokohon

teolle, josta puhjenneet ne on.

Nyt eron maisen raskas hetki lyö:

työ elävälle, teille tuonen yö!

Vaan te, joit’ emme enää silmin nää,

iäksi sieluumme nyt siirtykää.

Siell’ ainaiset te olkaa asujat,

siell’ omaisista meille omimmat.

Siell’ eläkää, vaikk’ ette silmään näy,

kuin pyhä kutsu: kohti määrää käy!

Meit’ ohjatkaa, tien päähän ehtineet,

ett’ eksy ei, ei uuvu askeleet,

vaan että voima kasvaa, karaistuu,

työn suuren mittaan mieli suurentuu,

ett’ asehensa henki aateloi

ja kuolevaiset kuolotonta voi.

Lausuttu Helsingin vapautuksessa kaatuneiden haudalla.

Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.