Runebergin Elgskyttarista
Runebergin Elgskyttarista 11. laulu Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Sirkkojen tirske se vaipu jo uunilla’i nokisella,
- Hiilet jo riittyvät, orrellaan myös valpassa kukko
- Loukosta aavistellen jo aamun koittoa laulo.
- Tuskinpa vielä se toimekas Pekka olis, herännytkään,
- Niin väsyttänn’ olit häntä ne päivän entiset vaivat,
- Jos jo samass’ ei syttynyt uunilla riitakahakka,
- Kiihtyen vain paukkeella, rysyllä nyt yön pimiässä.
- Sillä se miekkonen, arvossa piettävä kerjäjä Aaro
- Yksinähän liki heltehen lieskaa maata lojotti,
- Kun vieressähän toinen joukosta, Loismies Paavo,
- Tunsi nyt ei olevan sulolämmintä kylläksi asti.
- Tästäpä naapuri mieli sen rehtevän Aaron pakottaa
- Pois väkisellä ja vierähti Aaron kyljelle, pakkan
- Kun rakonaula; mut tuimistuneenapu Aaro kohahti
- Kaamusi, kaappasi kiini ja Paavon rinnustavan hän
- Sitte lähätti alas nokiuunilla lattiahan kun
- Survosäkin. Heti ryske Pekan säpsäytti herälleen.
- Mutta se Paavo nyt otti ja virkko valittaen: Pekka
- Kuule ja katso miten teki kerjäjä nyt paremmalleen,
- Survasi uunilt’ alas minun ylpeillen vihapäässä,
- Juuri kun ois’ kuningas, eläv’ ei armosta imeisten.
- Hällepä vastasi kohta se rehtevä kerjäjä Aaro:
- Oisit ahistanut pois, et suonut harmajapäälle
- Kylkeäkään lämmittää lieskalla, josta on lämmin
- Kaikilla; omp’ oma syysi, jos niskasi ois’ nyt nurinki!
- Mut kun se rehtevä Pekka käsitti nyt miehien riidan,
- Nauratti häntä, hän mainitsi nyt Loismiestä nimeltä:
- Veikkoni Paavo, paras se on toist’ ei koskahan sortaa;
- Kerjääjälläki on Jumal’ uunilla’i levätessä.
- Lausu, mut ääneti konttasi Loismies Paavo nyt uuniin,
- Sen arinalle nukahti hän helteheseen sulosesti,
- Unhotti myös putouksen mieluisessa levossa.
Lähde: Saima 24.7.1845.