Rouva Märtha.
(Tanskalainen aihe.)
Kirjoittanut Heinrich Heine


Kreiv’ Bender ja Pietari istui ja joi.
Kreiv’ Bender tunnusti herttaa:
”Jos laulullas valloitat kaiken maan,
Et voita sa rouva Märthaa.”
Kreiv’ Pietari lausui: ”Ratsuni saat,
Sa koiras vetoon myönnä,
Sulo Märthan laulan ma seurahain
Jo tänään sydänyönä.”
Kun sydänyö nyt saapui niin,
Kreiv’ Pietari lauloi julki,
Yli virran ja veen, yli metsän ja maan
Sävel vieno kiirien kulki.
Vait korpikuuset ne kuuntelee,
Ei pauhaa virran koski,
Yön tähdet ei tuikkia muistakaan,
Kuu värjyy kalvasposki.
Sulo Märtha hän herää uineestaan:
”Ken laulullaan mua hurmaa?”
Sai solkeen viitan ja puistoon läks; –
Tuli tuskaa siitä ja turmaa.
Yli metsän ja maan, yli virran ja veen
Hän kulkee henkensä hinnoin;
Kreiv’ Pietari vie hänet seurassaan,
Vain laulaen tenhoisin innoin.
Nuor rouva kun aamulla kotiutuu,
Kreiv’ Bender on porrasten eessä:
”Hyvä Märtha, miss’ olet viettänyt yös?
On vaattees vallan veessä.”
”Yön vietin virralla Vellamon
Ja ennustuksia kuulin;
Mua pirskoitti siellä ja kasteli näin
Veen neitoset ilkkuvin huulin.”
”On hietaa ranta Vellamon,
Et käynyt siellä, Märtha,
Sun veriin raastetut jalkas on,
Ja poskissas on verta.”
”Yön vietin haassa keijujen,
Tulen keijujen karkeloista;
Ma jalkani, kasvoni haavoihin
Sain orjantappuroista.”
”Kesäkuussapa keijut karkeloi,
He kukkain kesken liehuu,
Mut nyt syys synkkä vallitsee,
Ja metsissä tuulet riehuu.”
”Luon’ Pietari Nielsenin vietin yön,
Hän lauloi tenhoisin innoin;
Yli metsän ja maan, yli virran ja veen
Ma seurasin henkeni hinnoin.
”Kuin kuolo laulu on voimakas,
Se vie vain yöhön ja turmaan.
Mua vieläkin polttaa hehku tuo,
Ja nyt käy tieni surmaan.”
Jo kirkko mustiin verhottiin,
Soi kuolinkellot harvaan!
Tuo tiennee kuoloa surkeaa
Sulo Märtha rouvan, ma arvaan.
Kreiv’ Bender arkun vieressä on,
Hän huokaa murhemiellä:
”Nyt kauniin rouvani kadotin
Ja mainiot koirani vielä.”


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.