Rakastavat

Rakastava. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Päivä laskee, ehtoo saapi,

Kaste maita vilvottaapi,

Ruususiivill’ ilta lentää

Laaksoloihin tuttaviin.

Lemmen nuoli riutuessa,

Ikkunassa avoimessa

Istuu Selma, silmä entää

Maille ympäriin.

Viel’ ei kuulu armahaista,

Viestin-äänt’ ei minkäänlaista,

Että kulta tänne keijuu,

Hellän immen korviin saa, –

Metsää kohden kaiken illan

Silmäilee hän riutumillaan;

Varjot vainen siellä leijuu,

Jälleen karkoaa.

Silmä vettyy, sydän sykkii,

Poski polttaa, suoni tykkii,

Hiljaa huokausta huulet

Laskevat vaan toisinaan;

Turhaan vastuuta hän vartoo –

Minkä toivoo, minkä hartoo,

Heilakat sen kuulee tuulet

Ilkastellen vaan.

Hiusten kanssa leyhkät riekkaa,

Poskipäillä ruusut liekkaa,

Valko-olkaa alastonta

Kylmä kaste vavistaa.

Taivas mustuu – impi säikkyy;

Myrsky riehuu, kuurot räikkyy;

Julma! viivynnästäs monta

Maksat suudelmaa!

Hetki hetkelt’ toivon riistää,

Neidell’ lämpö, kylmä kiistää,

Kun hänt’ öisen tuulen kanssa

Lemmen liekki ahdistaa.

Uumenilta vyöhyt laukee,

Verho vaipuu, rinnat aukee,

Aaltoilee ne valleillansa; –

Poika! miks’ et saa?

Vaan hän tul’ – oi immen riemu!

Vilkahtain kuin tähden liemu,

Puiston varjost’ armas kulkee,

Suuntaa tiensä impehen. –

Määrään miekkonen jo saapi;

Hiljaa lukko raksahtaapi;

Uudin vaipuu, aukon sulkee,

Sammuu lamppunen.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.