Pyhäretki Kevlaariin

Pyhäretki Kevlaariin.

Kirjoittanut Heinrich Heine


1.
Luon’ akkunan on äiti
Ja poika vuoteellaan,
”Sa etkö nouse, Vilhelm,
Jo saaton katsontaan?”
”Ma olen sairas, äiti,
Niin ett’en kuule, nää;
Ja Gretchenini kuolo
Mun mieltäin kirveltää.” –
”Nous ylös, Kevlaarihin
Me käymme messuhun,
Niin Pyhä-Neitsyt voitaa
Sun rintais raadellun.”
Ja kirkkoliput liehuu,
Ja äänet veisailee;
Näin Rheinin Kölnin halki
Tuo saatto virtailee.
Vaan äiti rientää joukkoon,
Vie pojan mukahan,
He yhtyy kilvan kööriin:
”Oi kiitos Maarian!”
2.
Kevlaarin Pyhä-Neitsyt
On juhlapuvussaan;
Häll’ on niin paljon hommaa
Nyt raajarikoistaan.
Ja sairaat hälle vievät
Kaikk’ uhriantimen:
Tää vahaan tehdyn jalan,
Tuo vahakätösen.
Sen, ku vie vahakäden,
Käs’haava arvettuu;
Ken vahajalan uhraa,
Sen jalka parantuu.
Joka Kevlaariss’ oli rampa,
Nyt nuoralla tanssailee,
Ja moni sormisairas
Jo viulua soittelee.
Vaan vahakynttilästä
Tek’ äiti sydämen:
”Tää Neitsyelle anna,
Hän murtaa murenen.”
Niin ottaa poika vahan,
Käy pyhänkuvaan päin;
Ja silmäst’ entää kyynel
Ja suusta sanat näin:
”Sa ylhäinen ja puhdas,
Sa Pyhä-Impynen,
Sa kuninkaatar taivaan,
Sull’ avaan sydämen!”
”Mun Kölniss’ äidin luona
On ollut asuntain,
Niin, Kölniss’ asun, jossa
On kirkkoja sadottain.”
”Ja lähell’ asui Gretchen,
Vaan hän on kuollut nyt –Tuoss’
antimein – tee terveeks
Sydämmein särkynyt.”
”Tee terveeks sairas sydän –
Ma tahdon ainian
Ja palavasti laulaa:
Oi kiitos Maarian!”
3.
Tuo sairas poika ja äiti,
He nukkuvat kotonaan;
Niin silloin Pyhä-Neitsyt
Käy hiljaa asuntaan.
Hän kääntyy sairaan puoleen
Ja hiljaa painaltaa
Sen rintaa kädellänsä
Ja hymyy ja katoaa.
Tään näki uness’ äiti,
Ois nähnyt muutaki,
Mut koirat haukkui ulvoin
Ja äiti havasi.
Tuoss’ onkin vaipununna
Jo poika kuolemaan;
Ens’ aamurusko poskiin
Luo hälle valoaan.
Ja äiti risti kädet,
Tuns’ oudoks’ oltavan;
Hän hymis hartahasti:
”Oi kiitos Maarian!”


Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.