Puolustukseksi

Puolustukseksi. Kirjoittanut Arvid Genetz

Koska minä monen mielestä olin ennen ”pilpattanut pahasti”, enkä itse ole milloinkaan luottanut runokykyyni, vein tämän kokoelman käsikirjoituksen viime Lokakuun lopussa vanhan opettajani ja isällisen ystäväni Aug. Ahlqvist’in luo, pyytäen häneltä ankaraa arvostelua siitä. Olin nim. kahden vaiheella, kannattaisiko kokoelmaa semmoisenaan julkaista, vai olisiko parempi painattaa ne uudet runoelmat, joilla oli yleisempi sisällys, Valvojaan ja jättää muut siihen ahtaaseen piiriin, johon ne aineensa puolesta alkujaan kuuluvat. Hän kuitenkin heti vastasi kysymyksellä: ”Mitä sinä niitä huolit Valvojaan haudata?” ja huomautti samalla, että kaikki lyyrillinen runous on oikeastaan semmoista subjektiivista laatua kuin ne runot, jotka olivat minua arveluttaneet, mutta lupasi muuten täyttää pyyntöni. Muutaman päivän kuluttua hän toikin runot minulle takaisin, antoi niistä yleensä odottamattoman hyvän lausunnon ja teki muutamia pieniä muistutuksia, enimmiten kieleni karjalaisuuksista, mutta – nimen omaan kysyttyäni – ei ehdottanut yhtäkään runoa pois jätettäväksi. Hän oli siis ottanut vastaan sen omistuksen, jonka olin pannut kokoelman alkuun, ja tämä astuu nyt julkisuuteen hänen edesvastuullaan. – Syyskuun 25 p:nä olin kirjoittanut ”Oksaselle,” lopettaen sanoilla:

”Kauvan viel’ eläös, kunnia syntymämaan!”

Marraskuun 23 p:nä olin kantamassa häntä hautaan, ja tuo toivomukseni jäi siis täyttymättä – tavallaan. Niin, tavallaan vaan, sillä hän elää täällä maankin päällä Suomen tieteessä, Suomen kirjallisuudessa, Suomen runoudessa ja

”Sydämissä Suomalaisten

Yli kaiken Suomen maan.”

”Herää, Suomi” runosta ei ollut Ahlqvist’in kanssa erittäin puhetta, sillä minä en epäillytkään, ett’ ei hän sitä hyväksyisi. Mutta koska olen ruvennut nostamaan vainajia tuekseni, turvakseni, niin panen tähän sitä koskevan otteen kirjeestä, jonka toinen opettajani ja ystäväni Julius Krohn, lempeä mies, kirjoitti minulle Toukok. 17 p. 1882: ”Se on – – – niinkuin omasta sydämestäni puhuttu. Pääasiallisesti sama ajatus on jo vuoden aikaa ollut mielessäni – –.”

Sitä vastenmielisyyttä, joka on tullut tuon laulun osaksi monelta taholta, jossa varmaankaan ei ole mitään syytä ottaa sitä itseensä, en saata selittää muulla tavalla kuin sen kautta, että eräs sanomalehden-kirjoittaja kerran puoluetaistelun riehuessa ehdotti sitä otettavaksi ”Maamme” laulun sijaan ja siten loukkasi monen hellimpiä tunteita. Kuinka lieneekin, niin minä tahdon käyttää tätä tilaisuutta lausuakseni, että mainittu lauluni ei ollut aijottu miksikään muuksi kuin oman tunteeni ilmituojaksi, joka näkyy siinä käytetystä yksikön ensimmäisestä persoonastakin.

Helsingissä 11 p. Jouluk. 1889.

Arvi Jännes.

Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.