Poseidon (Uotila)

Poseidon. Kirjoittanut Heinrich Heine

Suomentanut Oskar Uotila.

Meri, kauvas vyörivä, audersi;

Ulapalla kiilui laiva,

Jok’ oli mun kotihin vievä;

Mut purjetuuli se puuttui,

Ja ma istuin tyynenä vielä

Hiet’ äyräällä yksin.

Luin laulua Odysseystä,

Vanhaa, ikinuorta laulua,

Jonka merikosteista lehdistä

Mua vastaan lauhana lenkäs

Jumaloiden henki

Ja ihmiskunnan kevät

Ja Hellaan loistava taivas.

Jalo sydämmeni seuras uskollisesti

Laerteen poikaa läpi harhain ja ahdingon;

Hänen kanssaan istuin, suruisin mielin,

Luo vierahan lieden,

Missä ruhtinattaret purpuraa kehräsit;

Hänt’ autoin pakohon

Jättien luolista, nymfien sylistä,

Hänen keralla kestin Kimmerian yön

Ja myrskyt ja haaksirikot,

Sanomatonta kurjuutta kärsien.

Huoaten virkoin: Sä paha Poseidon,

Sun vihas on hirveä,

Ja muakin kammottaa

Oma kotihin matkani.

Sanat tuskin lausuin,

Niin hyrskyi meri,

Ja vaahtolaineista nous

Merijumalan kaislainen pää,

Ja ivaten huusi hän:

«Elä pelkää, runosepponen!

En tahdo vaarahan saattaa

Sun laivaparkaas,

Enk’ elämääs rakasta huolestuttaa

Perin pahasti keikuttamalla.

Sillä sinua, seppo, en vihaa,

Sin’ et runnellut räystästäkään

Ole Priamon pyhästä linnasta,

Et käyrtänyt karvaakaan

Polyfemos poikani silmästä,

Eik’ ole sua koskaan neuvoen suojellut

Älyn antaja Pallas Athene.»

Näin huusi Poseidon

Ja sukelsi merehen jälleen;

Mut raa’alle merimieskokalle

Nauroivat vedessä

Amfitrite, kalanaisen löntys,

Ja Nereyn typerät tyttäret.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset. II. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.