Pekka parka
| Pekka parka. Kirjoittanut Heinrich Heine |
| Suom. Iivo Härkönen. |
I.
muokkaa- Ja Hannu ja Greeta ne tanssivat vaan,
- ilo kaikuvi, huulet hymyy,
- mut Pekka parka se nurkassaan
- lumen, liidun valkeena lymyy.
- Pari nuori on Hannu ja Greeta, sen nään,
- helyt, hääkorut näyttää sen kyllä.
- Polo Pietari puree vain kynsiään
- ja arkivaatteet on yllä.
- Ja hän haastaa hiljaa, katsahtain
- ohi riemussa rientäjöihin:
- »Jos liiaksi järkevä oisi en vain,
- toki pystyisin tihutöihin!»
II.
muokkaa- »Sai tuska rintaan asumaan
- ja tuska rinnan jäätää,
- miss’ olenkaan, se sieltä vaan
- pois minut tahtoo häätää.
- Se ajaa luoksi rakkahan,
- kuin hän vois tuskan lientää,
- mut silmiinsä kun katsahdan,
- jo pois mun täytyy rientää.
- Tok’ iloisemmaks mieleni
- käy vuorten rintehillä,
- mut hetki vain, kun silmäni
- jo täyttyy kyynelillä.»
III.
muokkaa- Ja Pekka parka hoippuen
- käy verkkaan ohi ihmisten,
- ja kun hän ohi vaeltaa,
- kaikk’ katsomahan seisahtaa.
- Soi tyttöin kuiske korvissa:
- »Tuo tulee varmaan haudasta!»
- Ei, ei, oi rakkaat tyttöset,
- käy hautaan vasta askelet!
- Hän hukannut on kalleimman,
- siks paras maass’ on tuonelan,
- siell’ ikuisesti hiljalleen
- levätä päivään viimeiseen.
Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.