Pekka Parka
| Pekka Parka. Kirjoittanut Heinrich Heine |
1.
muokkaa- Ja Hannu ja Kerttu tanssivat vaan,
- Ja silmät ne säihkyy armaat.
- On Pekka vait, ei liikukaan,
- Ja kasvot on tuhkanharmaat.
- Ja Hannu nyt Kertun sulhanen on,
- Koruvaatteissa viettää he häitä.
- Mut Pekka parka työpuvuss’ on
- Ja puree kynttensä päitä.
- Ja Pekka ääntävi alla päin
- Ja katsoo murhein noita:
- ”Oi, jollen ois toki järkevä näin,
- Täss’ syntyis turmioita.”
2.
muokkaa- ”Lyö tuska rintaa ahdistain,
- Kuin palkeet särkis pajaa;
- Jos minne vain ma työhön sain,
- Se pois mun sieltä ajaa.
- ”Luo lemmityn se vie mun ain,
- Kuin vois mua Kerttu lientää;
- Mut kun ma nään nuo silmät vain,
- Taas pois mun täytyy rientää.
- ”Ma vuoren huiput kaikki hain,
- Siell’ yksin käydä pyyhkin;
- Ja vait kun seison murheissain,
- Niin seison vait ja nyyhkin.”
3.
muokkaa- Käy Pekka parka kähnystäin,
- Kuin haamu, arkaan, alla päin.
- Ja kadulla kun kalvaan näät,
- Niin seisomaan sa melkein jäät.
- Jää tytöt kuiskuin kaivon luo:
- ”Kai haudastaan on noussut tuo?”
- Ei, neidot, näin on laita tän:
- Käy vasta hautaan maata hän.
- Hän kullastaan on pettynyt,
- Siks paras päästä hautaan nyt,
- Näet parhaan rauhan lepo tuo,
- Mi unta mailman loppuun suo.
Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.