Papin tytär: XI luku
| X luku | XI luku Papin tytär Kirjoittanut Juhani Aho |
XII luku |
Kun Elli seuraavana aamuna meni kouluun, ei Sigrid vielä ollut siellä. Muut tytöt seisoivat melkein kaikki ison taulun takana ja tarinoivat, selkiään uunia vasten lämmitellen.
Elli seisoi sattumalta taulun edessä, johon oli kartta ripustettu, ja katseli sitä.
Tytöt puhuivat eilisistä tanssiaisista ja arvostelivat lyseolaisia.
– Mutta se Elli, kuinka se oli hassu! sanoi yht’äkkiä muuan tytöistä.
– Niin, sanoi toinen heti, näittekö, mitenkä hän harppaili piirihyppyä ... muutahan hän ei osaakaan...
– Se oli, niinkuin minä jo eilen sanoin: harakkaa.
Elli aikoi mennä, mutta jäi kuitenkin seisomaan. Puhe taulun takana jatkui samaan suuntaan:
– En minä ymmärrä, kuinka se Sigrid, joka on semmoinen aristokraatti, voi pitää tuollaisesta talonpoikaistytöstä kuin Elli.
– En minäkään ymmärrä.
– Ei hän enää pidäkään.
– Mistä sinä sen tiedät?
– Tiedänhän minä, kun se itse sen sanoi.
– Mitä hän sanoi?
– Sitä vain, ettei hän välitä juuri ollenkaan enää Ellistä...
– Niin hän sanoi ... kuulin minäkin, kun hän sen Iidalle sanoi.
– Vaan tiedättekö, tytöt, mitä Sigrid vielä sanoi?
– No?
– Että se hullu luulee, että Arthur muka on häneen rakastunut.
– Ei, mutta sehän on aivan...
Huudettiin rukouksiin ja puhe keskeytyi.
Kun Elli kuuli puheet, varsinkin viimeisen, oli kuin olisi jotain mennyt hänessä lukkoon.
Sigrid, johon hän niin oli luottanut –!
Mutta ei, ei hän sitä voinut ajatellakaan ... parempi olla ajattelematta.
Hän ei mennyt rukouksiin, vaan jäi luokalle ikkunasta ulos kadulle katsomaan. Sigrid oli myöhästynyt ja tuli rukouksien alkaessa hänkin luokalle. Hymyili tullessaan ja aikoi lähestyä Elliä.
Mutta keskilattiassa muutti hän kulkunsa ja hiipi hämillään rukoussalin ovea kohti.
Elli oli kääntynyt, katsonut tylyn, kylmän katseen, joka oli vähän välähtänytkin, ja kääntynyt taas takaisin ulos kadulle katsomaan.