Onnellinen (Manninen)
Onnellinen Kirjoittanut Otto Manninen |
- Hän onnea antoi ja onnea sai,
- oli onnen sunnuntailapsi hän kai.
- Hän päivänpaistetta myötään toi,
- ilon kukkia kultainen lämpö se loi.
- Säde silmässään, säde sielussaan
- oli hellä, mi kirkasti murheet maan.
- Suli pilvet pois, suli jäisin jää,
- säde voi, mit’ ei konsaan kolea sää.
- Niin valitut valtojen korkeain
- väen saa avuks astua heikompain,
- väen, innon, mi väsähtämättä vie,
- lyhyt elämä, pitkä on etsijän tie.
- Lyhyt elämä, iäinen kaipaus,
- tääll’ autuainta vain aavistus.
- Ah, koht' oli ranta jo tullut tuo,
- joka rientäjän vihdoin levätä suo,
- tuta rauhaa suo sopusointuisaa, –
- on kaukana vaivan ja varjon maa.
- Vain rakkautta hän saatoks sai.
- Oli sees, pyhä, päilyvä sunnuntai.
- Oli suur’, oh täys suven kukoistus,
- yli maan, meren juhla ja hartaus.
- Pyhän virren hyminä vienoinen
- kohos soimaan kuorojen kaukaisten.
- Ja mullan maasta hän muutti pois,
- kuin soinnut sointua vieneet ois.
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.