Ojalan Paavo
Ojalan Paavo. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Tuop’ oli oiva mies Ojalan Paavo,
- Poika puisko, verraton, väkevä,
- Jäykkä niinkun kumpu kuusinensa,
- Vikkelä ja vilkas kun vihuri.
- Hongat kaateli hän kankahilla,
- Kontiot käsin kuristi, kantoi
- Orihinsa aioista ylitse,
- Suurisuiset kaislana sujutti.
- Niin kerran keräjäkartanolla
- Seisoi oiva mies Ojalan Paavo,
- Korkiampi kaikkia uroita,
- Kun petäjä puita pienempiä.
- Siinä nosti äänensä ja lausui:
- ”Kenpä vainen vaimoa kannetuista
- Voisi vastustella, etten tältä
- Paikaltani pääsis liikkehelle,
- Se sais ottoa’ eloni kaiken,
- Tavarani kaiken ja taloni,
- Ynnä kaunihimman karjalauman,
- Jospa itsenikin päälliseksi”.
- Niinpä lausui oiva Ojalan Paavo;
- Miehet kuuntelivat kummastellen
- Isovahvan vankkoa puhetta;
- Yksikään ei rohkene ruveta.
- Neiet kanssa katselivat kauan
- Salasuosiolla sankaria,
- Jok’ oli yksin muita muhkiampi,
- Kun petäjä puita pienempiä;
- Silmät kiilti päässä kirkkahasti,
- Kun on kaksoistähti taivahalla;
- Kasvonsa kun armas aurinkoinen;
- Hiukset aaltoilivat olkapäillä,
- Kun on kosken kuohu päiväsessä.
- Viimein astui Anni neitosista,
- Tyttö sievä, siisti, kaunokainen;
- Luoksi Paavon paikalla likeni,
- Kamahutti kaulahan kätensä.
- Rinnan vasten rintoa likisti,
- Poskipäänsä poskipäihin painoi:
- ”Koe nyt, jos pääset paikaltasi!”
- Jopa seisopi vavisten vahva
- Paavo paikallaan kun naulattuna,
- Lausui lauhtunut tytölle viimein:
- ”Jo nyt taisinkin tapata kaikki;
- Ottaos omaksesi nyt kaikki –
- Taloni, tavarani ja maani,
- Kanssa kaunihimmat karjalaumat,
- Ota’ päälliseksi itsenikin!”
Lähde: Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen 1845. Femte årgången. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsinki