Nimipäivät »Villa Trianonissa»
| Nimipäivät »Villa Trianonissa» Entisaikainen kylpyläidylli Kirjoittanut Otto Manninen |
- Ah, Villa Trianonissa
- kuin öljy Libanonissa
- meilt’ ikään meni hauska iltapuoli;
- kaks siellä kukkii missiä
- kuin liljaa ja narsissiä, –
- heill’ emännyydest’ oli harras huoli.
- He liikkuivat ja liehuivat,
- ja kutsukahvit kiehuivat,
- ja kakut, kupit kukkuraiset tuotiin.
- Jo nyki makuhermoja,
- kun näki niitä kermoja, –
- ne kahvit tosi tuntehella juotiin.
- Ja viel’ ei päästy kahvista,
- jo eikös vaankin vahvista
- ne vaikutusta uusin argumentein!
- Ne emännät ne ennätti,
- ne leilit pöytään lennätti
- niin pulskat paljon puhuvaisin entein.
- Ne pullonkaulat kaitaiset
- ja lasit kukkalaitaiset
- ja sisus kullankelta kertoi, että
- ei Pistyanissa estettä,
- saa jalompaakin nestettä,
- saa muutakin kuin savea ja vettä.
- Kuin Bakkhos sota-aseineen
- ne pullot loisti laseineen
- ja katsoi meihin meinaten, me vastaan.
- Ne seisoi kaula kurolla,
- kuin hanhi-emo purolla
- ois ohjaamassa kuutta kultalastaan.
- Mut kukin omaan rakohon
- ne hanhenpojat pakohon
- jo puitti vaan, ja sille tielle jäivät.
- Ei merkitystään salaista
- ne voineet meille valaista:
- ett’ oli meillä Sissi-missin päivät.
- Vaan vertaus ol’ oikia:
- kuin liuta linnunpoikia
- meill’ alla liivein liikkua jo alkoi;
- niin utuhienot untuvat
- niill’ oli, tuskin tuntuvat, –
- mut siivin aatos ilmoja jo halkoi.
- Kuin meri mieli läikehti
- ja välkehti ja väikehti,
- ja kuut ja tähdet kuvasti sen kalvo;
- sai lentää siivet levällään
- tai uida aatos evällään,
- ei matele, ei maallisia palvo.
- Jos enempää voi vaatia,
- niin Fazerin suklaatia
- me mutustimme muistain synnyinmaata;
- niin laajaks sydän laajeni,
- ja tarinat ne taajeni, –
- me jutustimme, tuskin muistain laata.
- Päät oli vaan kuin pahvista,
- ei kakuista, ei kahvista
- ne kekkää, ei ees vihjaa viini jalo, –
- kun telegrammit sateli,
- se vihdoin ilmi mateli,
- käy ylös yksi kynttilä ja valo.
- Niin kaiken loppuponneksi
- me joimme Sissin onneksi
- ja terveydeksi toivotuksin parhain,
- näist’ että kylpyaltaista
- ois hyvää kaikenkaltaista,
- joiss’ uitetaan jo aamust’ ani varhain,
- joiss’ on niin lieju tulista,
- ett’ ihan täytyy ulista –
- mut kohta vaan, kuin kuore kalakukkoon,
- jo kuumaan saveen peitetään,
- vain henkireikä heitetään –
- jos toisinaan ei sekin menne tukkoon.
- Ei nousevaksi neitosta
- sielt’ uskois saven peitosta,
- vaan luulis, että sinne se jo suli.
- »Herzkühler» vaikk’ on varalla,
- on helle sydän-paralla,
- kuin rasittaisi rakkauden tuli.
- Kun sillä lailla liotaan
- ja paahdutaan ja hiotaan,
- ett’ ihan tuoksuu tulikiven käryt,
- kun muokkaa moiset lipeät,
- saa totta kyydin kipeät
- ja kolotukset, lemmot, leinit, säryt.
- Taas nuori kaht’ on norjempi
- ja sorja kahta sorjempi
- ja paulova kuin soitto Paganinin,
- kuin keiju tanssii, ratsastaa,
- saa kainaloonsa katsastaa,
- ei sauvoja, vaan kavaljeerin fiinin. – –
- Näin sommitellen sanoja
- ja sammutellen janoja,
- mink’ osasimme oudostaan ja voimme,
- me Trianonin villassa,
- maan eteläisen illassa,
- ne Sissin-päivän onnenmaljat joimme.
- Vaan paikkaan, joss’ ei palele,
- mars taas ja itses valele
- sen liemillä niin sisältä kuin päältä
- ja usko, siinä sivellä
- ei turhaan tulikivellä:
- pois tanssijalkaa palajamme täältä.
- Meist’ innoissaan on lääkärit
- kuin jäniksistä jääkärit,
- lie kristitty tai juudi, mahometti.
- Me kalpenemme, laihdumme,
- pois hikenä me haihdumme,
- ja kassakin kuin kangastus se petti.
- Kun saamme loppulaskumme,
- jää meille tyhjät taskumme,
- ja joonapot! ja pillit pussiin pannaan.
- Pois kynittyinä hiivimme,
- jos riittää kreditiivimme,
- jos ei, niin jäämme pantiks savivannaan.
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.