Niinkuin kuuhut loistain nousee

Niinkuin kuuhut loistain nousee.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Niinkuin kuuhut loistain nousee
Alta pilvenhattarain,
Niin nyt ajan hattaroista
Kuultaa kuva sulokkain.
Kannell’ istuimme me kaikin,
Rheinin vartta viiltäen,
Kesävehrät rannat hehkui
Valoss’ iltapaistehen.
Miettivänä lymyin kauniin
Naisen syliin hentohon;
Armaan rakkaat, kalvaat kasvot
Punas kulta auringon.
Kannel helkkyi, pojat lauloi,
Ihmeellinen iloisuus!
Taivas siinsi kirkkahammin,
Sieluun aukes avaruus.
Satumaisna siirtyi metsät,
Linnat, vaarat rantaman; –
Kaikki nuo näin päilyvinä
Silmäteräss’ armahan.


Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.