Naisille (Forsman)

Naisille. (Jumaluus-opin tohtoreita seppelöittäessä Helsingissä 1857.) Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Kun nuorukainen Teitä tervehtii,

Otsalla seppel, silmist’ into loistaa,

Hän kaunokasvojanne ihmeksii

Ja kukkaa kiittelee! me kiittelemme toista.

Myös meitä kevään loiste miellyttää,

Vaan tuo, mi kevään mentyäkin vielä jää.

Enemmin nähneet oomme me kuin hän;

Ah! aian annit vaihtuvat kuin tuuli.

Kas, niityn kukka kuihtuu kiiltäissään,

Ei toisin kukan käy min poski luo ja huuli.

Ken tuot’ ei lempis, kun se rusottaa?

Vaan päivä saapuu, jolloin ruusut katoaa.

Yks kukka meidän suosimamme on,

Maht’yrtti riemun, tuskan kuohuksissa.

Se lempi on. Tuo kaino, loistoton,

Se kasvaa tyynnä Teidän lämpösydämissä.

Miss’ auttaa voi se, esiin vilkahtaa,

Vakaana hellä on ja vahva heikkona.

Kaikki ilo hoiva kehdost’ tuonelaan,

Nuo vuodet mennehet ja tulo-aika,

Kaikk’ itku, min se kuivi tuoksullaan,

Käskeepi kiittämään tuon kukan tenhotaikaa.

Se ikuisuuden siemenestä on,

Sit’ älkää täällä heittäkö vaan kuolohon!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.