Näin unta: taatto taivahan

Näin unta: taatto taivahan.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Näin unta: taatto taivahan
Mun istuimelleen liittää,
Ja ympärilläin enkelit
Mun värssyjäni kiittää.
Ma makeisia maistelen
Ja suurta olutsarkkaa,
Jost’ usein paavin maljan juon;
Ei maksa tuo niin markkaa.
Mut ikävät mun hyvin on,
Ma soisin olla maassa;
Jos en ois taivaan valtias,
Niin oisin hornan haassa.
”Sa pitkä enkel Gabriel
Voit maahan siivin soutaa,
Mun kalliin Walter ystäväin
Saat kohta tänne noutaa.
”Hänt’ älä etsi luennoilt’,
Vaan viinibodegasta;
Äl’ etsi emäkirkoista,
Vaan kappelista vasta.”
Niin enkel itsens’ sonnustaa
Ja lentää läpi luoman,
Ja löydettyään ystävän
Tuop’ ylös rakkaan kuoman.
”Niin, kuoma, taivaan valtias
Ma olen ynnä maankin!
Sit’ olen aina saarnannut,
Ett’ oivan viran saankin.
”Ja ihmetöitä yhtenään
Saan maalimalle luoda!
Voin huvikses nyt tuommoisen
Pääkaupungille suoda.
”Kaikk’ katukivet järkiään
Nyt pitää halki entää
Ja osteri, niin raikas, suur,
Jok’ ainoasta lentää;
”Sitruunanneste tuoksuinen
Kuin kaste maata peittää
Ja sade katukuoppihin
Vain Rheininviinaa heittää.”
Pääkaupunki nyt riemuitsee
Ja syömingeihin rientää;
Senaatinherrat ränneistä
Jo lakkii viinilientä.
Ja runoniekat nektariin
On moiseen melkein kuolla!
Ja luutnantit ja vänrikit
Kaikk’ alkaa teitä nuolla.
Nuo luutnantit ja vänrikit
On miestä sukkelinta,
He tuumivat: ties, koska taas
Näin halp’ on viinin hinta.


Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.