Myrsky.

Kirjoittanut Heinrich Heine
Suomentanut Oskar Uotila.


Käy raivoisa myrsky,
Ja se pieksee aaltoja,
Ja aallot, hyrskien ja tyrskien,
Kohoavat korkealle,
Ja ketterinä keinuvat
Valkoiset vesivuoret,
Ja laivut kapuavi niitä,
Hädin ja tuskin,
Ja äkkiä syöksyy se alas
Mustaan, ammottavaan vesiaukkoon –
Oi meri!
Äiti kauneuden, vaahdosta nousseen!
Isoäiti lemmen! armahda minua!
Jo leijuu, ruumiita vaanien,
Valkea, vikevä lokki,
Ja hioo noukkaansa mastohon,
Ja himoitsee täynnä raateluhalua
Sitä sydäntä,
Joka tyttäres ylistystä kaiutti,
Ja jonka sun tyttäres poika,
Tuo pieni veitikka,
Leluksensa valitsi.
Mut turha on rukous ja ano!
Mun huutoni haihtuu tuulien touhuun,
Myrskyn metelihin.
Käy kohina, vinku, ratina ja ulvonta,
Kuin mikäkin melske!
Ja aika-ajoin astaitsen
Viehtävää harpun helyä,
Haluavanhurjaa laulua,
Sielua sulattavaa, mieltä murtavaa;
Minä tunnen tuon äänen.
Kaukana Skotlannin kalliorannalla,
Missä harmaja linna kohouvi
Kuohuvist’ aalloista,
Siellä, korkeakaarisen akkunan ääressä,
Seisovi kaunis, kipeä nainen,
Hienonkuulea, marmorinkalvas,
Ja hän soittaa harppua ja laulaa,
Ja tuuli se tuivertaa hänen pitkiä hiuksiaan,
Ja kantelee hänen kaihoista lauluansa
Pisin aavaa, myrskyistä merta.


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset. II. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.