6. Myrsky.

Kirjoittanut Heinrich Heine


On riehuva myrsky,
Ja se aaltoja pieksää,
Ja aallot vimmatut tyrskyin ja hyrskyin
Pystyjä läjii, ja hoippuen häilyy
Nuo valkoiset vesivuoret,
Ja laiva niitä kiipeilee,
Hurjasti, vaivoin,
Ja äkkiä syöksähtää
Alas mustahan kuiluun ammottavaan. –
    Meri suuri!
Emo kauneuden, Merenvaahdistanoussehen!
Isoäiti lemmen! armahda mua!
Jo väippyy, ruumista vainuin,
Tuo aavemainen lokki
Ja nokkaa mastohon hioo
Ja sydäntä ahnasna himoitsee,
Mi tyttäres mainetta laulaa,
Ja min kanssa tyttärespoika, veitikka tuo,
Niin toimessa leikkii.
Oi, turhaan pyydän ja rukoilen!
Mun huutoni haipuu myrskyjen meuruun,
Tuulten taisteluhumuun.
Ne pauhaa, viuhuu, vonkuu ja ärjyy
Kuin hulluinhuoneessa äänten!
Ja siinä väliin kuuluu selvään
Viettävä harpunhelke,
Kaihosan hurja laulu,
Mihin sielu sulaa, mi sielua raastaa,
Ja ääni on mulle tuttu.
Kaukana kalliorannoilla Skottlannin,
Missä kohoo harmaja linna
Partaalla kiehuvan veen,
Siellä kaariholvessa ikkunan
Seisovi kaunis, sairas nainen,
Kuulaan henkevä, mormorikalvas,
Ja hän laulaen harppua soittaa;
Käy tuuli tuivertain läpi pitkäin hiusten
Ja kantaa kumman laulelon
Pois yli merten myrskyäväin.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.