Muuttolintuja

Muuttolintuja Kirjoittanut Otto Manninen

Rakasten ajatusten saatto

ket’ ympäröi, ei yksin lie:

Päin maata talvetonta taatto

nyt matkaa, meiltä viestin vie.

Näin virkkaa viestin auringolle:

»Jo Suomen jäille tultas tuo.

Sa paljon paista Anterolle

ja Suleville lämpös suo!»

Ja aurinko näin vastaa: »Varmaan

palajan sinne paistamaan.

Vaan miete oman hetkes harmaan

mist’ etsii päivänpaistettaan.

Kun ikävyys sun kimppuus hiipi,

mi elähti sun sydämees

kuin liverrys, kuin leivon siipi,

kuin tähti päälle taipalees.

Kun saartaa vieraat äänenparret,

päin kärkkyy palkkakädet vaan,

miss’ ojennetut käsivarret

sua vartoo: terve tulemaan!

Sa lämmön etsiintäänkö lähdet? –

Se seuraa, vaikka lähdet pois.

Jos sulle sielt’ ei tuikkais tähdet,

ei aurinko sua auttaa vois.

Siks siivet kaipaustas kantaa,

siks sielus aatos sinne vie,

kuin säätty kohti synnyinrantaa

on muuttolinnun kevättie.»

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.