Muuttolintuja

Kirjoittanut Otto Manninen


Rakasten ajatusten saatto
ket’ ympäröi, ei yksin lie:
Päin maata talvetonta taatto
nyt matkaa, meiltä viestin vie.
Näin virkkaa viestin auringolle:
»Jo Suomen jäille tultas tuo.
Sa paljon paista Anterolle
ja Suleville lämpös suo!»
Ja aurinko näin vastaa: »Varmaan
palajan sinne paistamaan.
Vaan miete oman hetkes harmaan
mist’ etsii päivänpaistettaan.
Kun ikävyys sun kimppuus hiipi,
mi elähti sun sydämees
kuin liverrys, kuin leivon siipi,
kuin tähti päälle taipalees.
Kun saartaa vieraat äänenparret,
päin kärkkyy palkkakädet vaan,
miss’ ojennetut käsivarret
sua vartoo: terve tulemaan!
Sa lämmön etsiintäänkö lähdet? –
Se seuraa, vaikka lähdet pois.
Jos sulle sielt’ ei tuikkais tähdet,
ei aurinko sua auttaa vois.
Siks siivet kaipaustas kantaa,
siks sielus aatos sinne vie,
kuin säätty kohti synnyinrantaa
on muuttolinnun kevättie.»


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.