Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/3
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/2 | Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983 Kirjoittanut Evald Ferdinand Jahnsson |
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/4 |
Lähde: Aura, 23.1.1883, nro 9, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio. |
Näissä kaupungeissa näytti olevan
erittäin vilkas liike ja ihmisiä vilisi
sadottain niiden asemilla. Tuskin olimme
päässeet ateriamme loppuun ja ehtineet
juoda muutamia laseja viiniä
ruuan sulattimeksi kuin jo oltiin tuossa
maan mainiossa, suuressa ja mahtavassa
Viipurin kaupungissa. Matkustajan silmään
täällä heti pistää tuo omituisuus,
että rautatie kulkee halki kaupungin sydämen
eli ihan sen keskeltä, mutta kysymällä
saa pian tietää, että rautatie alkuansa onkin
kulkenut kaupungin itäistä syrjää myöten,
vaan että kaupunki sittemmin on kasvannut
niin paljon, jotta suurin ja parahiten
rakennettu osa siitä tätä nykyä sijaitsee
rautatien itäisellä puolella. Kuuluisa
ilmapallo-sähkölankarata ylhdistää Viipurin
ja sen satamakaupungin Uuraan.
Tämä rata, joka nykyjään on ainoa laatuansa
Suomen maassa, kulkee niin ylhällä
ilmassa, että suurimmatkin purjelaivat
saattavat purjehtia sen alitse mastoillansa
koskematta siihen. — Viipurn pysäkillä
oli paljon väkeä junan tuloa odottamassa.
Siellä tapasimme mekin useoita tuttavia.
Saimna dosentti antautui heti vilkkaasen
keskusteluun erään naisen kanssa, joka
kantoi samallaista pukimetta kuin hän itsekin;
sillä oli nimittäin leveät itämaiseen
tapaan tehdyt housut jalassa, lyhyt majavanahkainen
turkki yllä ja korkea, musta
silkkihuopahattu päässä. Eräs tuttavani
kuiskasi minulle korvaan, että tämä nainen
loli älykkäisyydestään tunnettu naisyseon
lehtori ja Viipurin valtuusmiesten
puheenjohta ja Olga Olli. Saima dosentti
riemastui suuresti kuin ystävältänsä Ollilta
sai kuulla, että Viipurin koulunopettajien
kesken äsken tapahtunnt valtiopäiväedustaja-vaali
oli päättynyt siten, että
naiset olivat saaneet kaikki äänet sekä että
kahdeksan niistä kymmenestä edustajista,
joita Viipurin kaupunki lähettää valtiopäiville,
tulevat olemaan naisia. Tuo vasta
oli Saima dosentin mielestä oikein loistava
voitto! — ”Victoria! — huusi hän
heiluttaen hattuansa. — Tuo epäilemättä
on sinun ansiokses luettava, Olga! Mainiolla
tavalla olet taas kunnostuttanut
Kuopiolaista syntyperääsi!” — Samassa
kuiskasi tuttavani taas korvaani:” Hän
on naimisissa tuo Olga Olli Huomaappas
tuota alakuloisen näköistä miestä, joka
nöyrästi piilee hänen selkänsä takana ja
visusti pitää kädestä pientä tyttöä. Se
on hänen aviomiehensä; tyttö on heidän
lapsensa. — Mutta mitäpäs nyt — mies
katsoo pitkään sinuun! Varmaan hän aikoo
käydä puheillesi. Minä vetäydyn siksi
syrjään.” — Olga Ollin aviopuoli lähestyikin
minua ja puhui häveliäällä ääneellä:
”Suo anteeksi kansalaiseni, että tuntemattomana
rohkenen pyytää apuasi eräässä
minua koskevassa toimessa. Minä olen
naimisissa lehtori Olga Ollin kanssa elikkä
toisin sanoen, hän on nainut minun. Minulla
oli noin kahden sadan tuhannen
pääoma, mutta siitä päivästä asti, jolloin
kirjoitin aviokontrahdin alle, olen vaimoltani
tuskin saanut penniäkään oman pääni
mukaan käytettäväksi. Huomenna on Uudenvuodenpäivä
ja minä ostaisin mielelläni
tälle pikku tyttärelleni ja vaimolleni
joitakuita Uudenvuoden-lahjoja, mutta en
uskalla itse pyytää rahoja enkä rahoja saisikaan,
jos niitä vaimoltani itse pyytäisin.
Sinä tunnet tuon Helsinkiläisen dosentin,
joka on vaimoni hyvä ystävä: puhuppas
hänen kanssansa ja pyydä hänen pyytämään,
että vaimoni antaa minulle sata
markkaa, Olga on nyt hyvällä tuulella —
luultavasti hän tekisi ystävällensä mieleksi!”
Mies raukka katsoi minuun niin
rukoilevin silmin, ett’en voinut olla hänen
pyyntöönsä suostumatta. Viittasin siis
Saima dosentille käymään syrjään ja selitin
hänelle asian, jonka hän hyväntahtoisesti
ottikin ajaaksensa. — Muutama hetki
tämän jälkeen kuului ovesta huuto: ”Juna
lähtee Käkisalmeen!” — Juuri kun olin
astumaisillani vaunuihin tarttui Olga Ollin
aviomies käteeni, pudisti sitä hellästi
ja kuiskasi minulle:” ”Asia onnistui aivan
toivoni mukaan! Sydämellisimmät kiitokseni!
Käy paluumatkallasi minua tervehtimässä.
Vaimoni tietämättä säästän muutaman
markan siksi ilon lähteeksi. Tässä
saat vaimoni asunnonosoitekortin. Tule
noin kello 6 aikaan j. p.p. Silloin on
hän tavallisesti virkatoimissaan ja siihen
aikaan olen jo saanut lapsetkin nukkumaan!”
— Pitkälle ei vielä oltu ehditty Viipurista
kun Saima dosentti kääntyi nuoren
Helsinkiläisen kauppiaan puoleen ja sanoi:
”Lähde nyt Teemu makuuvaunuihin nukahtamaan!
Minä soisin, ettäs niin kirkassilmäisenä
kuin nlahdollista saavut vanhempieni
kotiin. Ymmärtänethän, että se
sinulle on edullista. Kyllä sinut herätän
kun tullaan Ruskealan pysäkille” — Teemu
pyysi, että hän saisi nähdä Vuoksen kuuluisan
sillan, ennenkuin menisi maata.
Tälle merkillisen rakennustapansa ja suuren
pituutensa tähden huomiota ansaitsevalle
rautatiesillalle, joka Antrean pitäjäässä
yhdistää Vuoksi virran molemmat
rannat ehdittiinkin pian. Kun tämän sillan
yli oli kuljettu, läksi Teemu kauppias
makaamaan. Saima dosentti katsoi veitikkamaisesti
hymyillen hänen jälkeensä ja
sanoi hetken kuluttua, kääntyen minun
puoleeni: ”Sinulle saatan kertoa, että tuo
Teemu rukka on hirveästi rakastunut minuun!
Hän elää nyt siinä autuaassa toivossa
että minä nain hänen! Eikähän tuo
taitaisi ollakkaan niin hullunkurista, ell’ei
mies olisi melkoisen tyhmä, sillä hän on
tavattoman rikas ja minulla on paljon
velkoja! Dosenttipalkkani tuskin riittää sisarieni
hinnaksi! (Hän sytytti tätä sanoessaan
kalliin Havanna-sikarin: Kuultuansa
että läksin kotia Uudeksi vuodeksi pyysi
Teemu päästä mukana. Vanhenpieni
kautta hän toivoo voittavansa minun
mieltymykseni.” — ”Kuinka on tuollainen
oivallinen rakkauden kauppa teidän keskenänne
saanut alkunsa?” kysyin — ”Mordieu!
— naurahti Saima &mdash, Saadakseni
häntä accepteeraamaan erään suurenmoisen
vekselin kurttiseerasin häntä vähän —
ja poika raukka tuli heti rakkaudesta mielettömäksi.
Taisin pakinoida jotakin naimaliitostakin.
No no! eihän tuo mahdotonta
ole. Tosin melkoisesti lemmin erästä
nuorta ylioppilasta, mutta hän on köyhä.
(Jatk.)