Mittapuu

Mittapuu Kirjoittanut Otto Manninen

On kahdenlaiset meillä mittapuut:

mill’ itse mittaamme, ja millä muut.

On maassa tapa, johon taivutaan,

on ääni, jonka tuntee tunnossaan,

on kuiske, joka hiljaa, salaa soi,

vaan kuka kumoon äänestää sen voi?

Täss’ olen, kutsumasta kiittäen,

mutt’ aatos kysyy: ansaitsetko sen?

Mit’ ois sun tullut, kaiken teitkö myös?

Niin hajanaista, vajanaist’ on työs.

Ah, ettet alkaa voi sit’ uudestaan,

sen kuinka toisin tehdä soisitkaan!

Täss’ olen, mutt’ on monta mennyt pois,

joill’ oikeampi paikka tässä ois,

niin monta hengen miestä hehkuvaa

ja miekan miestä, Suomen suojaajaa.

Vain heidän työstään kukkii kaikki muu,

tie Suomen korkenee ja kirkastuu.

Lien ollut kynän mies, en kynnön mies.

Mutt’ yksiin lähimain se käy kenties.

Jos jonkun saa se työni ansion:

se suomalaista työtä ollut on,

se kaukosalon kansaa oppimaan

pyys outoja ja omaa heimoaan.

Työpäiväni jo päätymäss’ on pää.

Niin paljon kesken, unelmaksi jää.

Vain taru tuttu uudistorpparin.

Mut tulee toinen, jaksaa jalommin.

Ja kerran kenties syvä sydänmaa

maan sydämenä voimaa uhkuaa.

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.