Minun päiväni.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Suojissa laakson, leivon liverrellen,
Vieressäs istun, impi, haltioissa;
Tuoll’ alla tunteen aallot hyrskiellen
Käy kukkien ja leyhkäin suuteloissa.
En koskaan seisonut oo sodiskellen
Surujen usvaa vastaan taisteloissa;
Eik’ arvaa kukaan, miss’ on piilosuojain,
Paits’ ystävyys ja lempi ynnä Luojain.
Hymyyni hymyilee tuo haaveksittu kulta,
Sill’ emme suotta kiusaa itseämme;
Hyväily-nimet hältä saan, hän multa –
Vavahtaa lehvät, meidän lempeissämme,
Ja perhot tullen ruusun suutelulta,
Kukista luovat taivaan ylitsemme;
Ah, kaunis mailma! kuinka luonto sointuu
Tok’ autuuteen, mi sydämessä tointuu!
Miks’ epäsoinnun soisin sorreskella
Nyt soinnuntaa, mi mailman haltioipi?
Suloista sävelmää nyt kaikkisuus vaan soipi,
Suloista myös mä mielin kaikutella.
Mun riemujain saat, kulta, riemahdella,
Kun yhteissointumme sun korviis soipi;
Syliini vaipuos ja anna suuta
Ja suudelmaksi elon hetki muuta!


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.