Mennyt päivä

Mennyt päivä. Kirjoittanut Otto Manninen

Ikkunat verhoo jo illan

harmaja hämy.

Korvalla sillan

laannut on ratasten rämy.

Rientäjän kaukana tiellä

viimeisen näen.

Liinako vielä

vilkahti ahteessa mäen?

Häipyjät taa näkörannan –

keitä ja kunne?

Maantien sannan

jälki ei mainita tunne.

Ahdistaa sydänalaa

pistävä piina:

milloinka palaa,

milloin, se leikkivä liina?

Nään läpi kyynelten hunnun

taivahan rannan.

Tuskaisen tunnun

kauan ma rinnassa kannan.

Näin alas auringon rattaan

vierivän äsken,

palajamattaan,

kuinka jos kutsun ja käsken.

Näin punahunnun, mi väikkyi

äärellä illan,

kauas mi säikkyi

taa sinitaivahan sillan,

meni, ah iäksi mennen,

kuin meni päivät

niin monet ennen,

jotk’ elämättäni jäivät.

Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.