Maamme kirja: 96. Kalevalasta ja Elias Lönnrotista
| 95. Pakanallisten Suomalaisten Jumaloista | 96. Kalevalasta ja Elias Lönnrotista. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
97. Mailman luomisesta |
Pispa Agricola alkoi noin enemmän kuin 300 vuotta takaperin ensiksi kirjoitella suomalaista mytologiaa eli jumalais-oppia, ja sittemmin ovat toiset paremmalla onnella keräilleet jäännöksiä tästä pakanallisesta uskosta. Kauan jo tiedettiin se, että vanhoja suomalaisia runoja vielä laulettiin kansan seassa. Papistolle mieluisia eivät olleet nämä pakanuuden jätteet, ja monta harrasta kristittyä katseli niitä pelvolla ja kauhistuksella. Niin kävi, että paljo näitä muinaisajan runoja, joita ei oltu kirjoitettu, vaan pidettiin muistossa isältä pojalle, tuli muualla unohuksiin ja talleltuivat ainoastaan Karjalassa ja muutamissa toisissa etäisissä paikoissa. Mutta sielläkin valitti moni, että heidän lapsuutensa aikana isät lauloivat paljon, joka sitte jäi unohuksiin, ja nuoremmat laulajat eivät enää voineet muistossa ja voimassa vetää vertoja vanhemmille.
Siitä on nyt sata vuotta, kuin professori Porthan alkoi kirjoittaa ylös muutamia näistä vanhoista runoista ja näki niiden olevan arvollisia tietoon kansan muinaisajoista. Hänen aikanaan ja hänen jälkeensä alkoi oppineita miehiä niinkuin Ganander, Lencqvist ja muita, etsiä runoista sitä, jota he tahtoivat tietää pakanuuden uskonnosta. Näiden jälkeen alkoi tohtori Topelius koota ja painattaa runoja, joita karjalaiset laulajat lauloivat hänelle. Aina usiampia sellaisia runoja löydettiin, niiden arvoa alettiin käsittää, mutta ei kukaan ollut vielä aavistanut, että ne olivat vaan kappaleita kokonaisesta kansan runoelmasta.
Sitte alkoi tohtori Elias Lönnrot vaeltaa niitä tienoita suomalaisessa ja venäläisessä Karjalassa, joissa vielä harmaapäiset viisaat runoja lauloivat. Hän löysi vielä paljoa useampia sellaisia muinaisajan runoja, kuin muut ennen häntä olivat löytäneet, ja kirjoitti ne ylös. Kummakseen havaitsi hän runoilla olevan keskinäisen yhteyden ja niiden sisältävän samoja tapauksia tahi samoja henkilöitä. Sitte yhdisti hän kaikki kertomarunot isoon kokoukseen, jonka hän nimitti Kalevalaksi, vanhan jättiläisen Kalevan jälkeen, jonka sanottiin olevan suomalaisten sankarien esi-isän. Toiset runot taas, joissa kansa lauloi ilojaan ja surujaan, keräsi hän Kantelettareesen, joka sai nimensä kanteleesta. Suomalaisten vanhasta kielisoittimesta. Paitsi tätä kokosi hän suomalaisia sananlaskuja ja arvoituksia, kirjoitti monta opettavata virttä ja painatti monta hyödyllistä kirjaa, joiden seassa on hänen suuri suomalainen sanakirjansa. Niin on hän niitä kuuluisimpia ja enimmän rakastettuja miehiä, joita koskaan on elänyt Suomessa.
Mutta tohtori Lönnrot piti vähän omasta kunniastaan. Hän kiitti Jumalata, joka oli valinnut hänen välikappaleekseen maan päällä, ja piti sen ainoana kiitoksenaan, että hän oli yksi niistä monesta, jotka tekivät työtä isänmaan eteen. Oltuaan kauan lääkärinä Kajaanissa, tuli hän Suomen kielen professoriksi Helsingin yliopistoon ja muutti viimmein syntymäpaikkaansa Sammattiin, tehden työtä aina suuressa nöyryydessä ihmisten hyväksi ja kansansa valistukseksi. Hänen kauttansa on Suomen kansa oppinut tuntemaan pimeän muinaisaikansa ja saanut miehuutta olemaan omana itsenäisenä kansana muita kansoja vastassa mailmassa.
Kalevala tuli ensikerran ulos painosta 1835, toisen kerran 1849 Lönnrotin omana lisäämänä ja toisella lailla järjestämänä painoksena. Tämä kirja on herättänyt suuren huomion ei ainoastaan Suomessa, vaan monessa paikassa Eropaa ja Amerikassa. Sen on kääntäneet ruotsiksi M. Castrén ja K. Collan kuin myös muut muille vieraille kielille. Yleensä on kiitetty Kalevalaa merkillisimmäksi kansan runoteokseksi, kuin koskaan on ilmiin tullut, ja on ylistetty Suomen kanssa onnelliseksi että sillä sellainen on. Sillä Kalevala ei ole minkään muun kansan laulukokouksen lainen koko mailamssa. Se kuvaapi Suomen kansan ominaisuuden ja paljon semmoisen sivussa, mikä meidän aikamme mielestä näyttää pakanalliselta ja kummalliselta, löytyy siinä syvällinen viisaus, yksinkertainen kauneus ja liikuttava isänmaan rakkaus.
Uudemmassa Kalevalassa on viisikymmentä runoa, joissa on yhteensä 22,800 kahdeksantavuista värsyä. Se sisältää kertomuksen Suomen kansan muinaisista sankareista ja heidän elämänsä vaiheista. Me luemme siinä vanhasta, viisaasta runonlaulajasta Väinämöisestä, urheasta seppä Ilmarisesta, nuoresta, urhollisesta ja ylimielisestä Lemminkäisestä, kerskaavasta Joukahaisesta ja vielä mailman luomisesta, laulun alusta, Pohjolasta pohjassa, Väinölästä etelässä ja vielä muustakin. Kerromme siis lyhyesti muutamia kappaleita Kalevalasta niille, jotka eivät ole lukeneet tätä ihmeellistä kirjaa.