Maamme kirja: 64. Päiviön suku
| 63. Lappalaisten Satuja | 64. Päiviön suku. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
65. Lapin kansanlauluja |
Eräässä Päldö-järv nimisessä kylässä asuin kauan aikaa sitten rikas Lappalainen nimeltä Päiviö. Hänellä oli niin monta poroa, että hän tarvitsi 30 renkiä ja 30 piikaa niitä vahtimaan; mutta hopeatavaransa piiloitti hän maahan. Lappalaiset palvelivat näinä aikoina kummallisia puita ja kiviä, jotka kutsuttiin Seideiksi. Kun kerran porot kuolivat tautiin, matkusti Päiviö poikineen Seid-epäjumalan tykö, kaunisti hänen kuusen havuilla ja uhrasi poroja hänelle kunniaksi, rukoillen häneltä apua. Päivän odotti Päiviö poikineen turhaan merkkiä että epäjumala olisi kuullut heidän rukouksensa. Sitte he nousevat ylös, kantoivat kuivia puita Seid-in ympärille ja hävittivät sen tulella. Pakanoita kylässä harmitti tämä hyvin ja he tahtoivat tappaa Päiviön, mutta hän vastasi heille Gideonin isän sanoilla: jos hän on jumala, niin kostakoon itse! Päiviö tuli perheineen kristityksi ja lähetti poikansa Wuolaban Inarin kylään hävittämään kaikki siellä olevat Seidit.
Päiviö oli väkevä uros sodassa, mutta hänen kolme poikaansa olivat vielä mainiommat. Wuolabba (Olli) oli väkevin nimi. Hän oli niin sukkelat, että hän juoksussa sai peuran kiini, otti suden kiinni hännistä ja löi sen mukserruksiin kalliota vasten. Ison veneensä kantoi hän yksinään olallaan, ja kivet, joita jättiläiset eivät jaksaneet nostaa, kantoi Wuolabba helposti paikoilleen. Tällä ajalla oli Wenäjän Karjalaisilla tapana käydä hävitysretkillä Lapinmaassa. Wuolabba kantoi mahdottoman suuren hirren tunturille, yläpuolelle telttaansa ja sai Karjalaiset uskomaan, että hänen kolmivuotinen poikansa oli kantanut hirren siihen. Silloin ei uskaltanut kukaan karata hänen päällensä.
Päiviön toisen pojan nimi oli Iisakki. Hän olki niin tarkka jousimies, että hän ampui harrin, kun tämä hyppäsi ylös vedestä koskessa. Iisakkikin oli riidassa Wenäjän Karjalaisten kanssa. Näiden etunenässä astui päällikkö, puettuna kuparivarustuksiin päästä jalkoihin asti, ja hän oli niin kankea, ettei voinut syödessään saada kahvelia suuhunsa, vaan piti rengin syöttää häntä. Iisakki oli kauan väijynyt päällikköä ja ampui kahvelin sellaisella syöntätilalla päällikön kurkkuperään.
Päiviön kolmannen pojan nimi oli Juhana ja hän oli niitä valtavia noitia, joita ei enää nyt synny mailmaan. Hänkin oli Karjalaisten kanssa sodassa ja käytti niitä vastaan hirmuisia taikakonstiaan. Kerranpa saivat he hänen kiini ja pakottivat hänen oppaakseen tunturille yöllä. Pallastunturilla oli hyvin jyrkkä kohta. Siinä lumosi Juhana Karjalaiset kuulemaan kelloja soivan ja näkemään tulia loistavan kylästä alapuolella jyrkkää kohtaa. Juhana kehoitti kumppaniaan seuraamaan likellä häntä, kun hän täytti tien tulisoitolla. Samassa viskasi hän tulisoiton kädestään jyrkältä partaalta alas, mutta itse sai hän jalallensa sijan vuorenhalkeimeen. Karjalaiset tulivat suksillaan täyttää vauhtia hyökäten tulisoiton perässä ja niin hävisivät kaikki öiseen äkki-syvyyteen.