Maamme kirja: 5. Kuninkaan lahjoista
| 4. Sun maasi | 5. Kuninkaan lahjoista. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
6. Hädän hetkenä |
Minä sanoin: kuinka voimme me tehdä työtä koko maamme hyödyksi: Emmehän me voi matkustaa ympäriinsä ja tehdä joka paikassa työtä. Ja miksikä tekisimme palkatta työtä muille?
Äitini sanoi: olipa kerran kuningas; hänellä oli kaksi palvelijata, Yötinen ja Päivönen. Kuningas sanoi heille: te olette varmat työmiehet, minä annan teille kummallekin kappaleen maata. Ja hän antoi Yötiselle kauniin hedelmällisen maan, jossa oli kasvavia kenttiä, sinertäviä vesiä, kauniita metsiä. Mutta Päivöselle antoi hän hedelmättömän erämaan, joka oli täynnä soita.
Molemmat miehet alkoivat tehdä työtä. Yötinen ajatteli: tästä minä tahdon rikastua, ja muut tulkoot sitte toimeen kuinka tahansa. Sitte kaatoi ja poltti hän metsät, kylvi tuhkaan ja otti siitä kasvut kasvujen perästä, siksi että hän oli imenyt maasta kaiken mehun. Ja hänestä tuli rikas joksikuksi ajaksi, mutta kun maassa ja vedessä ei enää ollut ottamista, tuli hänestä köyhä, hänen lapsistaan tuli kerjäläiset, ja maa jäi autioksi.
Päivönen ajatteli: tämä maa on kovaa ja hedelmätöntä; minä teen sen hedelmälliseksi. Hän ojitti suot, hän kynti maan, hän perkkasi metsät, hän hoiti kalavetensä. Se oli pitkällistä, kärsittävää ja monien puutosten alaista työtä, mutta viimmein tuli palkintokin. Päivönen kokosi latonsa täyteen, hänen lapsensa saivat perinnökseen sen hedelmällisen maatilan ja maa kukoisti.
Monien vuotten perästä tuli kuningas käymään näissä valtakuntansa osissa. Tultuaan lähelle Yötisen asuntoa sanoi hän: eikö tämä maanpaikka ennen ollut hedelmällistä ja kaunista? Kuka teki tämän näin jylhäksi ja rumaksi? Palvelijat sanoivat hänelle: tämän on Yötinen tehnyt. Ja taas kysyi kuninhas tultuaan likelle Päivösen asuntoa: eikö tämä maanpaikka ollut ennen erämaata ja hedelmätöntä? Kuka teki tämän näin kauniiksi ja rikkaaksi? Palvelijat sanoivat hänelle: tämän on Päivönen tehnyt. Silloin sanoi kuningas Yötiselle: sinä ahne ja paha palvelija, enkö minä antanut sinulle runsastuloista lahjaa, että sinä ylistäisit minua työlläsi ja tekisit monta tulevaisen ajan sukua onnelliseksi? Katso, tuossa on sinun tekosi! Ja hän ajoi sen ahneen palvelijan häpeän kanssa pois valtakunnasta. Mutta Päivöselle sanoi hän: sinä hyvä ja uskollinen palvelija, minä sannoin sinulle huonon lahjan, mutta sinä olet ylistänyt minua rakkaudellasi ja työlläsi, riemuksi tulevaisen ajan suvuille. Tule, minä annan sinulle vielä paljoa rikkaamman maan; ole sinä minun uskollisin ystäväni ja esikuvana minun kansalleni *).
No niin, sanoi äitini, miltä sinusta näyttävät nämä kaksi miestä? Kumpiko näistä on paremmin hoitanut kuninkaan lahjan?
Minä sanoin: Päivönen.
Oikein sanoit, vastasi äitini. Yötinen piti huolta ainoastaan itsestänsä eikä ottanut vaaria mistään muusta kuin omasta voitostaan. Siksi meni hän häpeän ja vahingon kanssa pois maastaan. Päivösellä oli huolena jälkeentulevaistensa onni, ja hän teki työtä isänmaansa hyödyksi. Siitä sai hän itse viimmein riemua ja kunniata, kun hänen maansa tuli rikkaaksi. Hullu on se, jolla on huolena ainoastaan hetken voitto; viisas pitää huolta tulevaisistakin päivistä. Monta, monta vuotta jälkeenpäin, näiden kahden miehen jo kauan senjälkeen kuoltua, osoittelivat ihmiset sitä autioksi tullutta maata ja sanoivat: tämän on Yötinen tehnyt! Ja taas osottelivat he sitä rikasta maata ja sanoivat: tämän on Päivönen tehnyt! Kumpiko näistä kahdesta miehestä on jättänyt paremman muiston tuleviin aikoihin?
Minä sanoin: päivönen.
– Tee siis mitä hän teki, sanoi äitini. Joko sinä viljelet maata, taikka purjehdit merelle taikka palvelet käsityöllä, tahi hoidat taloutta, taikka hyödytät tiedoilla, tahi millä muulla kunniallisella tavalla hyvänsä ansaitset leipäsi, niin pidä huolenasi, että sinä teet sen hedelmälliseksi, joka ennen oli kasvamattomana. Pidä vaari, että jätät jälkeesi jotakin parempata kuin se oli, jonka itse otit vastaan. Kun sinä niin teet, teet sinä maasi teen työtä. Ei mikään työ ole niin vähäarvoista, että Jumala olisi sen unhottanut, tahi se olisi isänmaalle hyödytöntä. Mutta sitä pitää tehdä rakkaudella ja uskollisella ahkeruudella. Kun hyvä työntekijä kuolee ja hänen nimensä unohtuu, jäävät hänen työnsä hedelmät jälelle. Kaikki hyvä, kaikki hyödyllinen, joka nyt ihastuttaa ja hyödyttää meidät, se on summa monien tuhanten ennen meitä olleiden töistä. Me siunaamme heitä heidän tuntemattomissa haudoissaan. Mutta ahne työntekijä ei jätä mitään jälkeensä. Hän on tehnyt työtä omaksi voitokseen ja ei voi kuitenkaan ottaa voittonsa mukaansa hautaan. Mitä varten on hän siis elänyt?
*) Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähän päällä sinä olit uskollinen; minä panen sinun paljon päälle. Math. 25: 21.