Maamme kirja: 19. Oulunjoki
18. Luppionvaara ja Aavansaksa | 19. Oulunjoki. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
20. Kallan-kari |
Pohjanmaan rantamaa on pitkin pituuttaan niiden virtain, jokien ja ojain leikkelemä, jotka juoksevat maanselästä rinnettä myöten Pohjanlahteen. Pohjasta alkaen ovat suurimmat näistä virroista Tornionjoki, Keminjoki, Simonjoki, Iinjoki, Oulunjoki, Pyhäjoki, Kalajoki, Ähtävänjoki, Lapuanjoki ja Kyrönjoki. Kaikki ovat kovan maankohoamisen tähden täynnä koskia. Suurin kaikista Suomen virroista on Keminjoki; Oulunjoki on kulkuvetenä tärkein Pohjanmaalle. Ylhäällä koillisessa juoksevat virtaavat vedet Maanselästä alaspäin, putoavat alas Ämmän koskesta Kajaanin luona ja saavat vähän levätä Oulunjärvessä 390 jalkaa yläällä merestä. Siitä murtavat ne tiensä korkeain maiden välissä luoteesen ja pauhaavat koski koskelta alaspäin merenlahteen Oulun luona. Se on kaunis ja valtava virta mäkien, kallioiden ja hiekkarantain välissä. Talvi sitoo jäähän tämän jättiläisen suvannot koskien välillä; mutta keväellä juopi hän kyllikseen kaikista sulavista hangista ja murtaa kahleensa hirmuidella ryskeellä. Turhaan telmävät hänen jääkappaleensa ja puskevat virtaa vastaan; ne paiskiloidaan nurin narin, murretaan pieniksi kallioita vasten ja juoksevat mutuina alas Ouluun päin. Täällä tekevät ne vielä välistä vastuksen viimmeisessä koskessa Merikoskessa. Ne patouvat tässä korkeaksi muuroksi ja paisuttavat virran veden. Vesi juoksee rantainsa ylitse ja virtoaa kaduille; kaupungin-asukkaille tulee hätä, taloin välillä soudetaan. Mutta ainoastaan muutamaksi tiimaksi pysähtyy tämä väkevä virta juoksussaan. Se murtaa ukkosen äänisellä jyhmäyksellä valtavan jäämuurin, vesi juoksee kaduilta pois ja jään murretut joukot hyökyvät raivokkaasti paeten hauteensa, mereen.
Se oli uskalias mies, joka tohti ensiksi laskea veneensä Oulunjoen koskia alas. Nyt nähdään joka päivä kesällä tervaveneitä ja polkkylauttoja tulevan hypellen aalloista alas. Perämies seisoo aivan vakavana pitäen leveätä melaansa kiini veneen perässä. koski koukistuu, vene hyökäsee suoraan kallioita vasten; sekuntia enemmässä tahi vähemmässä olisi hän kuoleman oma. Mutta juuri oikeassa sekunnissa kääntää hän veneen, lentää nuolen nopeudella vaarallisen paikan sivutse ja näyttää silmänräpäyksessä olevan kuohuun haudattuna. Rannalta katsojia kauhistuttaa nähdessä tätä. Turha pelko! Heti sen perästä näkyy taas se kaitainen, ruskea veneen laita ehjänä kosken alla ja pitkittää vakavana matkaansa samoihin vaaroihin ja samaan pelastukseen likimmäisessä koskessa.
Välistä saattaa tulla vahinkokin, kun perämies on tottumaton, joka luottaa toisten ja omaan onneensa. Vanhat tottuneet koskimiehet eivät tule vahinkoon. Ja palatessaan sauvovat he veneensä ihmeellisellä voimalla ja notkeudella koskia ylös.
Virta on hyvin kalarikas: lohilla, harreilla (harjuksilla), siioilla, ja muilla kalalajeilla näyttää tässä olevan alinomainen kulkutie. Lohia pyydetään jokeen lyödyissä padoissa, ja ne järjestellään sitte kokonsa mukaan rannalle. Sitte tulee kirkkoherran asiamies, lukee lohet ja osoittaa joka kymmenennen lohen, joka on hänelle tuleva. Mutta muut lohet myydään enimmiten huutokaupalla ja lähetetään sitte ympärinsä Venäjälle ja Suomeen.