Maamme (Kiljander)

Maamme (Runebergin mukaan) Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi Suomen maa, isiimme maa,

Soi kultanen sana!

Ei kumpua, ei kukkulaa,

Ei lampia, ei laksoa

Oo niin rakasta, niin somaa

Kuni isiimme maa.

On maamme köyhä, jääpi niin

Jos pyydät kuloa,

Ja vieras meitä kiertääkin,

Vaan meille on tä rakkahin,

Tä vuorinen, vesinen maa

On meille kultala.

On meille koskein kuohumus

Rakasta ainiaan,

Ikuisten honkain huoka’us,

Kesäisten öiden kirkka’us,

Ja kaikki, kuin on saanut vaan

Sydäntä liikkumaan.

Sukumme tässä kyntäen,

Sotien raateli,

Ja tässä onni oivanen

Ja onni viekas, vilppinen

Iloja sille anteli

Sekä kuritteli.

Kuka sen kansan kaikkia

Kipuja kertaisi,

Sota kuin riehui raivossa

Ja halla poltti peltoja,

Ku vertoansa mittaisi,

Sen kärsimystäki?

Ja aivan tässä vuoteli

Verensä eestämme,

Ja juuri tässä riemuitsi

Ja tässä huolten huokaili

Se kansa, joka eellämme

Jo kantoi kuormamme.

Suloinen meille tässä on:

On suotu kaikkia.

Nyt onnen arpa liikkukoon,

Vaan maa omainen meillä on,

Mi maailmass’ on antava

Rakkautta runsaampaa?

Ja tässä, tässä on se maa,

On eessä silmämme.

Kätemme voimme suorittaa

Ja näyttäin järvein rantoja

Sanoa: tuossa tuo, kas se

On maa isiemme!

Ja meitä kultapilvihin

Jos vielä vietäisiin,

Jos tähti-tarhain tanssihin

Iloihin loppumattomiin;

Me pyrkisimme kuitenkin

Tähän kovaan kotiin.

Oi maa, tuhat-vesinen maa,

Runoin, totuuden maa,

Elomme virran valkama,

Sä muistola, Sä toivola,

Elä ujostu, raukkala,

Ole vapa, vaka!

Sun heilimasi heittävä

On kerran kuorensa,

On syömmissämme syntyvä

Valosi, riemusi hyvä,

Ja laulu kerran kaikuva

Somemmin Suomessa.

K. K[iljander].

Lähde: Suometar 31.8.1849.