Lintuselle (Lönnrot)

Lintuselle.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Sano’pa laululintu,
     Selitä sirkkunen,
Mitenkä niin sinulla
     Yhä’ rinta riemuinen!
Varahin aamusilla
     Iloisen äänesi
Mä kuulen, iltasilla
     Suloisen soittosi.
Pesäsi kyll’ on pieni
     Ja tyhjä aittasi,
Vaan yhtä kaikki ompi
     Iloinen mielesi.
Sä huolta huomisesta
     Et tieä’ ensinkään,
Jos pienintä palaista
Ei eineheksikään.
On monta, joill’ on aitat
     Eloa täynnänsä.
Käsissä maat ja vallat,
     Ja ruunut päässänsä,
Mutt’ aamuhetkin heiltä
     Ilo on kaukana,
Sinä kun unen päivän
     Alotat laululla.
On paljoa parempi
     Tok’ onni ihmisen,
Ja kuitenkin osaansa
     On tyytymätön hän!
Hän saattaisi sinulta
     Jos hengen ottoa’,
Ja kuitenki sä kiität –
     Hän moittii onnea.
Oh miksipä hän aina
     On niin nurehtiva,
Kun kaikki ansiotta
     On saanut luojalta!
Ja miksi toisinansa
     Hän viel’ isostelee,
Kun aina tyytymättä
     Yhä vajaelee!
Ah laula, laula, lintu,
     Ylistä onneas!
En huokauksillani
     Seota’ lauluas.
Tee vastakin pesäsi
     Liki pihoani,
Ja tyytymään opeta
     Mua myös osahani!


Lähde: Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen 1845. Femte årgången. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsinki