Lauleloita.
(Heine.)
Kirjoittanut Heinrich Heine


Siivillä laulun kannan
Pois täältä sun, armahin,
Tuoll’ äyräillä Ganges-rannan
On seutunen ihanin.
Siell’ ihala tarha aukee
Kuun luoden hopeitaan,
Ja lotos-kukkaset raukee
Ikävään sisartaan.
Siell’ orvokit suutelevat
Ja tähtiä tähystävät,
Salasatuja kuiskaelevat
Nuo ruususet herkeät.
Ja kukkain kuisketta tuulet
Myös kuuntelee hiljeten,
Ja kaukaa solinan kuulet
Pyhän virran aaltojen.
Niin tuonne laskeudumme
Me palmupuun juurellen,
Ja lempeä, lepoa juomme
Sulo-unta ihaellen.
* * *
Kohoopi kuusi yksin
Pohjolan mäellä;
Se uinaa; valkoiseen peittoon
Sen kattoi kinos ja jää.
Se unta palmusta näkee,
Mi lounaalla kaukana
Yksin ja ääneti kuihtuu
Aavikon hiekassa.
Sa kalastajaneito
Venos rantaan soutele;
Mun viereen’ tule ja istu,
Käs’ kädessä riemuumme.
Mun rintaani pääsi paina,
Elä pelkää minua noin,
Antauduthan joka päivä
Syliin meren aallokkoin.
Sydämmen’ on myöskin meri,
Se hyrskyy ja tyyntyää,
Ja moni kirkas helmi
Syvässä kimeltää.
* * *
Sa olet kuin kaino kukka
Niin puhdas ja ihana:
Sua katselen, ja murhe
Mun sydämmeeni saa.
Ja päähäsi kädet pannen
Ma tahtoisin rukoilla,
Ett’ Jumala sua suojais
Niin puhtaana, armaana.

Leimu [Kustavi Grotenfelt].


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.