Lapsuuden muistoja (Avellan)

Lapsuuden muistoja. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Ma ajan muistan, muistan alati,

Kun kevät poskillani hehkui uunna,

Ja rinnassani ruusu puhkesi,

Jon kauneutt’ ei myrskyt raastanunna.

Ma silloin elin autuallisna,

Kuin aamuhetken ensi leyhkät vienot;

Oil riemu puhdas niinkuin kuutama,

Ja tuskat, niinkuin kasteen helmet, lienot.

Näin ilon silloin joka luodussa,

Ja mailman nauru-suulla solkenansa,

Ja tuulen henki, virran laulanta,

Kuin miekin, lassa leikki luonnon kanssa.

Vaan kohta kevät kaunis karkasi,

Ei syömen jähmistystä koskaan paista;

Ah, lehto puhkee aina uudesti,

Mut elon kukka kerran vaan, ei toista.

Sen purppura kun kerta raukeni,

Ei juurta juota kyyneleet ja kaipuu;

Sen lehdet hautaa vainen etsivi,

Ja varsi kylmän äidin luokse vaipuu.

Oi, kiiruhusti hetket rientelee,

Join’ uurastella saa ja toivoella;

Kun elonjuoksu loppuun kiitelee,

Miks’ ilo surkastuu jo taipalella?

Oi, mennyt aika, sua katselen,

Kuin purjehtia kaivattua rantaa;

Ah, nauraa, nautita, – se lapsuisen,

Ja miehen taistella ja alttiiks antaa!

Mit’ onkin toivon mailma rinnassain,

Tai palmu, kaukaa mulle loistavainen,

Sen suojan eestä, jossa kasvaa sain,

Ja seppelten, mit poimi lapsukainen!

Vaan enpä moiti, – riemun ollehen

Ei syömen kyyhkysviesti löydä jällen;

Sa entis-aikain muisto herttainen!

Jää kumppaniks’ vaan täällä pyrkivällen.

Kentiesi matkan päässä ystävä

Viel’ säälii kuorman alla huokaavaista,

Kentiesi vanhuus rauhaa entistä

Ja unta lapsuuden mun antaa maistaa.

Kun sitte sauvanani kyyristäin,

Ma paikan näen, miss’ ei murheet haikaa,

Niin tyytyväisnä horjun hautaan päin,

Kuin kehdolleni kömmin ennen aikaan.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.