Kun pirua huutelin, tuli tää
Kun pirua huutelin, tuli tää. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Kun pirua huutelin, tuli tää,
- Ja mua hän alkoi ihmettää;
- Ei ole hän ruma; lempo ties,
- Ett’ oli hän moinen hieno mies,
- Mies kaikkein parhaalla i’ällään
- Ja nöyrä ja höyli järkiään.
- Hän viisas diplomaattikin on,
- Ja selvitti kirkon ja valtion.
- Hän hiukan on kalvas, eipä kumma,
- Kun Hegeliä on lukenunna.
- Mut mielipoeta on hällä Fouqué.
- Ei huoli hän enään kritiikasta,
- Kun huolekseen sen ottanut vasta
- On kallis mummonsa Hekate.
- Hän juristintietäni kehuu ja lisää:
- ”Tuoss’ aineessa muinoin pakkasin sisään.”
- Siit’ ilmasi mulle hän iloa uutta,
- Ett’ olimme tehnehet tuttavuutta,
- Ja kysyi, emmekö mennä vuonna
- Jo olleet Espanjan lähetin luona?
- Ja kun häntä katsoin, selvis juttu:
- Hän olikin vanha, vahva tuttu.
Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.