Kun matkalla sattumalta

3. Kun matkalla sattumalta

Kirjoittanut Heinrich Heine


Kun matkalla sattumalta
Ma kultani perheen näin,
Isä, äiti ja pikku-sisko
Mun tunsivat tervehtäin.
He kysyi, kuink’ olin voinut,
Taas samassa vakuuttain,
Ett’ en mä muuttunut ollut,
Mut ett’ olin kalvas vain.
Ma tiedustin tädit ja mummot
Ja pitkäpiimäiset muut;
Ja ma pentua kysyin, jonka
Niin kiltisti luskutti luut.
Myös naitua kultaa ma kysyin,
Noin sivumennen vaan;
Sain ystävällisen tiedon,
Ett’ oli hän viikoillaan.
Ja onnea toivotin silloin
Ja sievästi sammalsin,
Ett’ terveiset lämpimät multa
He veisivät tuhansin.
Huus pikku-sisko väliin:
”Siro pentuni, kiltti niin,
On suureks ja hulluks tullut,
Ja Reiniin heitettiin.”
Tuo pieni on ilmetty kulta,
Jos lainkin naurahtaa;
Sama silmien isku on hällä,
Mi mun niin kurjaksi saa.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.