Kumpu kuusten alla

Kumpu kuusten alla Kirjoittanut Otto Manninen

Kumpu kuusten alle luotu,

lepo lempeälle suo!

Vast’ on suuri rauha suotu,

kun sen tuonen ranta tuo.

Rakas, siirryit rauhan maihin,

kuss’ ei lepo laata voi.

Rauhan suureen sunnuntaihin

sulle kutsukellot soi.

Uinut pitkään ensi kerran,

hellän silmän ummistain,

et kuin ennen hetken verran,

niinkuin linnun emo vain.

Valvoit, vaalit uinailulle

pientä kehdon keinujaa.

Ensi kerran meill’ on sulle

vuoro vuode valmistaa.

Aina valvoit vaivan nähden,

muill’ ett’ ilo, onni ois.

Ensi murhe emon tähden

meill’ on mentyäsi pois.

Mutta itse murheen yötä

meitä autat kestämään,

meille kirkkain muisto myötä

jäi kuin tähti päälle pään.

Mitä suurta mieli kuunaan

ihmetellen ihannoi,

sille meill’ on mittapuunaan,

mitä suuri lempes voi.

Myöhä, köyhä kiitos vaivas

palkka vainko on kenties?

Siihen täytyy olla taivas,

äidinlemmen alkulies.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.