Kruunaus

Kirjoittanut Heinrich Heine


Te laulut! Hyvät lauluni!
Nyt nouskaa! Asestaikaa!
Torvia soittakaa,
kilvelle nostakaa
tää nuori tyttö,
sydämeni valtiatar,
mun kuningattareni.
Terve! Nuori valtiatar!
Otan auringolta
tuon punakirkkahan kullan,
teen otsalehden,
painan sen päähäsi pyhään.
Sinisilkistä liehuvan taivahan teltan,
missä timantit yön säkenöivät,
palan kalliin leikkaan,
kruunausviittana käärin sen
ympäri ylpeän olkapääsi.
Sua palvelemaan
panen sonetit kankea-pukuiset,
kolmisoinnut korskat
ja kohteliaat säe-kahdeksikot.
Hovijuoksijas olkoot mieleni juohteet,
hovinarrisi mieleni väikkyvät kuvat,
ja airut, min kilvessä naurava kyynel,
olkoon lauluni leikki.
Mutta ma itse, valtiatar,
eessäsi maahan vaivun
ja kunnioittaen ojennan sulle
samettipatjalla punaisella
sen järki-vähän,
min säälistä minulle jätti vielä
sun valtasi edeltäjätär.


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.