Krenatöörit (Laethén)
| Krenatöörit. (Heinen mukaan.) Kirjoittanut Heinrich Heine |
| Suom. Rafael Laethén. |
- Pois vankiudesta halk’ Wenäjän juur’
- Päin Ranskaa kaks’ urhoa kulki;
- Vaan kohta heit’ ennätti uudelma suur’,
- Mi surman heill’ elohon sulki.
- Maa isäin ol’ poljettu; onnettomuus
- Ol’ voittanut valloittajanki,
- Hajoon oli joutunut sankarius,
- Ja Keisar’, ja Keisar’ ol’ vanki.
- Ja uristen itkuhun toivottomaan
- Nyt purskahti urohot tuosta;
- Yks’ vaikersi: ”Polttehen haavani saa,
- Kuin tahtoisi kuivihin juosta.”
- Myös tyrskähti toinen: ”Jo lähtisin pois
- Ja tahtoisin kanssasi kuolta,
- Ell’ ei mulla lasta ja vaimoa ois;
- Ken heistä siis pitäisi huolta?”
- ”Mit’ on mulle vaimo tai lapsi tai muut,
- Ei heitä mun mieleni hanki;
- Pois mierohon, jos ompi kuivilla suut –
- Mut Keisar’, mut Keisar’ on vanki!
- ”Yks pyyntö vaan, veikkoni, nyt mulle suo:
- Jos kuolen, mu’ ällös sä heitä,
- Vaan vie minun ruumiini omaini luo
- Ja kotimaan multahan peitä.
- ”Suo kunniaristini rinnallen’ jää –
- Se valaiskoon hautani yötä –
- Ja kourahan’ sovita kivääri tää,
- Kupeeni myös miekkahan vyötä!
- ”Niin tahdon mä levätä haudassain,
- Kuin vartia, valvoen varmaan.
- Jos kuulisin jyskehen kanuunain
- Ja ratsujen poljennan armaan.
- ”Yl’ hautani silloinpa kulkee kenties
- Myös Keisari kalskuvin kalvoin,
- Ja ylös mä riennän aseissa, kuin mies
- Taas Keisarin henkeä valvoin.”
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. II. 1873. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.