Krenatöörit (1905)

Krenatöörit. Kirjoittanut Heinrich Heine

Krenatööriä kaks käy Ranskaan päin,

Oli kumpikin Venäjän vanki.

Mut kun he pääsevät Saksaan näin,

He sieltä ei lähtöön hanki.

He murheita kuulivat Ranskasta juur:

Peri hukka jo voittajanki,

Oli lyöty ja pirstottu armeija suur, –

Ja keisari, keisari vanki.

Krenatöörit nyt itkevät rinnakkain,

Kun tiedot surkeat saavat;

Ja toinen ääns: ”Oi, tuskiain,

Miten polttavat vanhat haavat!”

Mut toinen ääns: ”Taru loppuun soi,

Ja voisin kanssas kuolla,

Mut mulla on vaimo ja lapset, oi,

Jotk’ kaukana nääntyy tuolla.”

”Ma vaimosta viis, ma lapsista viis,

Voin uhrata rakkaimmanki;

Jos on nälkä, he käykööt mieroa siis, –

Oi, keisari, keisari vanki!

”Suo mulle palvelus viimeisin,

Jos nyt tää päättyy vaiva;

Ota kanssasi Ranskaan ruumihin’,

Sa hautani Ranskaan kaiva.

”Tää kunniaristi rinnallein

Sa pannos arkkuun myötä

Ja laske pyssy vierehein

Ja miekka vyölle vyötä.

”Niin makaan vait ja kuuntelen vaan,

Kuni vartia korvin vaisuin,

Kunis tykkien jyskehen kuulla saan

Ja kapsetta ratsujen raisuin.

”Yli hautani keisari ratsastaa,

Ma huomaan joukkojen ahdon;

Taas haudasta nousen ja puolustaa

Sua, keisari, keisari tahdon!”

Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.