Kosto.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Virta välkkyy juostessansa
Vuoroin kultaa, hopeaa;
Pensaan ruusut raukeillansa
Heltehellä heloittaa.
Vietellyt on virta viilee
Seudun neidot rantahan;
Naurusuinpa poika piilee
Alla lehdon taajimman.
Silmät eivät vaaraa huomaa,
Kielet liikkuu irroillaan,
Sata juonta leikin luomaa
Naurullen siin’ uhrataan.
”Entä joku kuulla voisi
Leikkiemme telminää!” –
”Entä korvat pensaall’ oisi”,
Poika – esiin hypähtää.
”Tuo on vangiks’ otettava!”
Ei hän ehdi karkaamaan.
”Hän on kahleen, koston saava!”
Kovin hälle kostetaan.
Arvaa, mistä kahle tehtiin?
Kahle kukkasista on.
Rangaistus? Se siinä nähtiin:
Kultakin sai suutelon.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.