Korkeat tuomarit

Kirjoittanut Otto Manninen


Heti valmis, varma teillä toisista on tuomio.
Tulla siinä touhussa voi pieni epähuomio.
Tuomionne toitottaa voi vahingossa julki
senkin, mitä sisin salasopukkanne sulki.
Senkin – niin, ja lopulta vain sen ja senpä juuri.
Kas, se pieni erehdys voi tulla, ellei suuri.
Varmint’ oisi varoa, siin’ ehk’ on oma turma.
Tikanpojan oma suu on tikanpojan surma.
Omia se muuks ei muuta havittelujanne,
siitä iskee itseenne niin todistus kuin kanne.
Luotatteko keinoonne, se ettei kerran paljasta
asukasta uutta uljaan jalopeuran taljasta?
Ettei ala ihmettely eikä hevin lopukkaan:
mikäs meni siihenkin ja siihenkin jo kopukkaan?
Korkeutensa luovat muka korokkeilla paljoilla,
tavoittavat arvon, mahdin maassa lainataljoilla!


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.