Kirjeitä Afrikasta/8/4

Kirjeitä Afrikasta/8/3 Kirjeitä Afrikasta VIII.
Ondonga ja sen asukkaat I: Maa.
Kirjoittanut August Pettinen
Kirjeitä Afrikasta/8/5
Julkaistu alun perin: Suomalainen, 28.7.1890, nro 60, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Kirjeitä Afrikasta.
VIII.
Ondonga ja sen asukkaat.
I.
Maa.
(Jatkoa viime n:roon.)

Sisällys: Nimi. — Asema. — Pinta-ala. — Maanlaatu. — Ilmasuhteet. — Kasvillisuus. — Eläinkunta.


Muutama laji, jota maanasukkaat nimittävät epiliksi, on siitä omituinen, että sen myrkkyhampaat, jotka ovat noin 8 à 9 mm. pitkät, ovat kaarevat, melkein kuin ongenkoukku. Maanasujamet kertoelevat, että se kun pääsee näillä koukuillaan kiinni vastustajaansa, sitä ei saa erilleen muuten kuin leikkamalla hirviöltä pään poikki. Puremasta on varma kuolema seurauksena. Rumempaa ja inhoittavamman näköistä matelijaa kuin tämä, en ole nähnyt. Lyhyt, korkeintaan pari jalkaa pitkä on tämä reptilia, mutta keskikohdalta koko joukon käsivartta paksumpi, latuskainen, noin 10–12 cm. leveä; nahka suomukseton kuin sammakon; pinta karkea. Niskasta, pään juuresta hoikkenee ruumis melkoisesti. Pää on latuskainen ja kolmikulmainen; leveys on noin 1/4 ruumiin leveydestä. Häntä on lyhyt ja äkkijyrkästi huippeneva. Väriltään on tämä kärme tumman harmaa.

Sitten on vielä muuan pieni kärmelaji — pienin täkäläisistä myrkyllisistä kärmeistä. Ondazile on sen nimi osindongaksi. Tämä on pienen sormen paksuinen ja korkeintaan 60 cm. pituinen. Pää on pieni ja suorastaan ruumiista suippeneva, melkein tylsäksi vuollun kynän kärjen muotoinen, hiukan latuskainen. Silmät ovat pienet, hyvin pienen nuppineulan pään kokoiset tahi niinkuin tuo piste tuolla edellisen lauseen lopulla ja yhtä mustatkin, jotta niitä tuskin eroittaa mustasta päänahasta. Yläleuka on terävä ja lähes 2 mm. alaleukaa pitempi. Alaleuka liittyy tarkasti yläleukaan muodostamatta leukauurnaa (Kinnfurche), joten ensi silmäyksellä luulisi tämän kärmeen kuuluvan ahdas-suisten (stenostomata) luokkaan, mutta suu-aukeneekin melkein suoran kulman. Myrkkyhampaat ovat noin 3 mm. pitkät ja myrkkyrakkulat verrattain suuret. Häntä on melkein yhtä äkisti suippeneva kuin pääkin ja — omituista kyllä — terävällä piikillä varustettu. Tämä piikki on noin 2 mm. pitkä ja joka haaralta teräväksi suippeneva; juuresta on se hiukan kolmatta mm. paksu läpimitaten. Tätä piikkiään näkyy puheena oleva kärme käyttävän puolustus-aseenaan silloin kun se ei voi hampaitaan käyttää. Kun pää on muserrettu tahi vahingoittunut huiskii se hännällään joka suunnalle piikki pistävässä asennossa, ja jos sattuu joku esine piikin eteen, antaa se sillä pontevia pistoksia. Maanasukkaat sanovat sen ”purevan” hännälläänkin ja myrkyttävän sillä vastustajansa yhtä hyvin kuin hampaillaankin, mutta tämä tuntuu sentään vähän luulottelulta. — Tämä kärme on kaunis, sileepintanen, mustanruskea ja viattoman, mitättömän näköinen matelija eikä suinkaan peljästytä — kuten esim, kaikki edelliset — ensikerran näkijäänsä, mutta on myrkyllisimpiä kärmeitä ja pienuutensa sekä sukkeluutensa tähden vaarallisimpia. Parissa silmänräpäyksessä ennen kun on sitä huomannutkaan kerkiää se antamaan vastustajalleen useampia kuolettavia ”pistoja.” Myrkytyksestä seuraa kuolema parin tunnin kuluessa. Oleskelee maassa ja lahonneissa puissa; sitä tapaa hyvin usein ihmisasuntojenkin läheisyydessä.

Omituista on näille edellä mainituille karmeille melkein kaikille se, että ne hyökkäävät vastustajansa kimppuun hyppäämällä eli heittäytymällä, mikä lyhyemmän, mikä pitemmän matkan päähän. Ensin mainittu naja on tässä taidossa etevin. Se voi ponnahtaa noin 8 à 9 metrin päähän (maanasukkaat sanovat sen hyppäävän paljoa pitemmänkin matkan) ja samassa tuokiossa myrkyttää saaliinsa tahi vastustajansa.

Jos nämä kärmeet olisivat yhtä vainonhimoisia kuin myrkyllisiä, tekisivät ne ennen pitkää lopun maan asujamista. Mutta aniharvoin käyttämät ne kuolettavia aseitaan muussa tapauksessa kuin puolustautuessaan, s. o. silloin kun niitä hätyytetään, ärsytetään tahi tavalla tai toisella niiden rauhaa häiritään. Aivan rauhallisesti pää pystyssä katselee esim. efu ohikulkevaa yrittämättäkään häntä vahingoittaa, ja os se huomaa, ett’ei mitään vaaraa ole tulossa, laskee se päänsä alas ja lymyttäytyy. Salliipa tämä joskus vastustajansa tulla niinkin lähelle, että tämä (vastustaja) painaa kepillä pään alas ja sitoo sen (kärmeen, nimittäin) puuhun — elävänä — ja lähtee kantamaan. Tällä tavalla on tuotu tämän kirjoittajallekin nähtäväksi ja — ”ostettavaksi” — useita ihan vahingoittumattomia, eläviä myrkyllisimpiä kärmeitä.[1] Kaksi ensimainittua (ondska ja angolska) eivät kumminkaan suvaitse tällaista leikkiä. Nämä käyttävät joskus huviksensakin kuolettavia aseitaan. Tämän tietävät maanasukkaat ja tavallisesti jo pitkän matkan päästä, vaarallisen vihollisen huomattuaan, lähtevät pakoon; paitsi jos on vihollinen jo liian lähellä ett’ei enään pako auta, silloin syntyy taistelu elämästä tahi kuolemasta.

Myrkyttömistä kärmeistä mainittakoon ainoastaan n. k. jättiläiskärme. Se esiintyy täällä noin 16—20 jalan pituisena. Hereillä olevaa ihmistä se ei hätyytä, mutta jos tapaa nukkuvan ihmisen, vangitsee se saaliinsa — kuten maanasujamet kertoelevat — kääriytymällä aluksi jalkojen ympärille ja sitä tehden ylemmäksi. Jos nyt miehellä ei satu olemaan puukkoa irroittaakseen itseään leikkaamalla pedon poikki tahi kumppaniaan auttamassa, täytyy hänen auttamattomasti kuolla vihollisensa jättiläis-syleilystä ja siten joutua sen uhriksi. Tämä oleskelee enimmäkseen metsissä ja pensastoissa. Kuivanaikana käypi se lähemmissä kaivoissa juomassa ja sitten vetäytyy jälleen piilopaikkoihinsa saalista väjymään tahi sitä hautomaan. Pukkeja se kuuluu tappavan mielellään.

Kilpikonnia on metsissä ja pensastoissa runsaasti. Suurin, mitä täällä tähän asti olen tavannut, on 30 cm. pitkä, 18 cm. leveä ja 15 cm. korkea. Ihmiset syövät näitä herkkuinaan. Kilpikonnan kuoria — alapuoli pois otettuna — käyttävät maanasukkaat rasva-astioinaan.

Sammakoita, ensimmäisten suurempien sateiden jälkeen, on lammikot, kuopat ja kaivot täynnä. Silloin on aina ndongalaisilla ”makianleivän-juhla.” Suurina sadepäivinä aamusta iltaan asti ”seisoo” sammakkopata tulella ndongalaisen keittiössä. En ole tullut maistaneeksi, mutta kaiketi nuo ”sammakon sääret” ovat oikein mainiota herkkua, koska niitä täälläkin niin halukkaasti syödään.

Sisiliskon sukuisia matelijoita monenvärisiä ja -kokoisia vilisee kaikkialla. Muuan krokotiiliin vivahtava laji oleskelee metsissä; sen pituus on noin 50—60 cm.; pinta kauttaaltaansa suurien kankeiden suomuksien peittämä. Tätäkin syövät ndongalaiset mielellään. — Pienin täkäläisistä sisiliskoista on noin 10 –20 cm. pituinen. Tämä tavallinen eli varsinainen sisilisko lacertæ) juoksentelee kaikkialla, huoneissa ja ulkona, vahingoittamatta muita kuin hyönteisiä. — Eräs pieni sisiliskolaji, joka oleskelee pelloissa ja muurahaispesissä, sanotaan olevan kovin myrkyllinen, mutta minä en ole vielä tähän asti sen suusta löytänyt myrkkyhampaita enemmän kuin myrkkyrakkuloitakaan.

Kaloja ei täällä sanottavaksi ole siitä luonnollisesta syystä ett’ei ole järviä eikä jokia. Tulvavesien mukana tulee kumminkin joskus eräs mateen muotoinen, suomukseton kalalaji Ondongaankin, mutta vedet kun kuivuvat lammikoista kuolevat kalat sukupuuttoon. Harvinaisuutensa ja vähyytensä vuoksi kuuluvat ne yksinomaan hallitsijoille.


(Jatk.)


  1. Kuinka runsaasti näitä täällä on, osoittaa jo sekin, että eräänä päivänä muutaman tunnin ajalla tuotiin niitä nähtäväkseni 6, ja kaikki täysikasvuisia.