Kevät-aamu (Forsman)

Kevät-aamu. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Kas, kuink’ armas aamu koittaa

Idän kaukomerten takaa,

Kultaan verhoo, purppuroittaa

Maan, mi tyynnä alla makaa.

Usvat haihtuu, talvi taukoo,

Luonto herää, silmäns’ aukoo.

Leivo, liehusiivillänsä

Äsken tullut etelistä,

Laulaa ylhääll’ liitäissänsä

Toivon, kevään kukkimista;

Joutsenparvi maahan rientää,

Tervehdellen Suomen nientä.

Tummain puiden kesken lentää

Huima aalto valloillansa,

Ilomielin orava entää

Sammalkatto-suojahansa;

Kaukaa metsän siimeksellä

Kukertaapi kyyhky hellä.

Kultaviljaa tuutii tuttu

Aamutuuli pitkin sarkaa,

Yllään valko-talvinuttu

Jänis poikki pellon karkaa;

Kuusen alta väijystänsä

Tähtää miesi pyssyllänsä.

Vaivoin lehdon vilpoisessa

Säilyin, loistaa hangen tähde,

Valkokoivuin kaivellessa

Vuokkoin kesken läikkyy lähde;

Ahti hiljan noustuansa

Soittaa kultakanneltansa.

Kaunis kevät! kauan kierii

Vaunus mailla eteläisen,

Ennenkuin se tänne vierii

Pohjan kunnahille jäisen;

Et niin kiitollista mieltä,

Kuin on meidän, löydä sieltä.

Mitähän ne tarkoittaapi

Virret, jotka soivat sulle?

Että kevät meille saapi,

Niinkuin Vapaus vangitulle;

Että Pohjan jäätehellä

Sydämiä on virkistellä.

Kudo uudet juhlaverhot

Vesille ja maisemille;

Nosta yöstä henkiin perhot

Sulhoiks’ kukka-kultasille;

Sydämemme sopukoista

Talven kolkot muistot poista!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.