Kesäkirje kalatoverille

Kesäkirje kalatoverille

Kirjoittanut Otto Manninen


Nyt aika on ahventa pyytää
ja kaikkea viljaa veen;
pian talvi jo aallon hyytää,
kesätuulessa keinuneen.
Tule, veikko, siis, tule kohta,
nyt lämmin on päivä ja yö.
On Puulassa kiiskeä, lohta,
mikä syö, mikä taas ei syö.
Keri kiireesti siimat kerään,
ota koukut ja haavit ja haat,
ja kapteeniks isä perään,
pojat airoille ponnekkaat!
Ja tehdään niin kalareisu,
jota kauan aiottu on,
ja jatkoksi tää kalaveisu
saa aaltojen laulelon.
Ja oikein jos potkii onni,
mene, tiedä, vaikk’ ilmaantuu
ihan itse Puulan monni,
sadun venkale viiksisuu.
Ja vaikk’ ei kaloja saatais,
kalaryypyn saa kukaties.
Ja niitä jos kaksikin kaatais,
sen kannattaa kalamies.
Kalat eipä kaihona meille,
kalaryypyt ei liioin lie,
satavirstoille vetten teille
poisrientänyt nuoruus vie.
Se siellä viittoo ja väikkyy,
se itse, ei mikään muu,
miss’ aurinkoisena läikkyy
siniselkä ja salmensuu,
kalanuotio kalliolle
miss’ illaksi laitetaan
ja painuvat paaterolle
kalapoikaset puuhastaan.


Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.