Kesä-yö (Runeberg)

Kesä-yö. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Taivas, iltaa mointa, ihanaa!

Näätkös luodon kukkaismaalimaa?

Naana, linnut riemahdellen

Siellä lentää lauleskellen:

Malta, sinne keinukaamme

Suojahan.

Päivä tuolta loistaa vielä,

Aalto purtta saattaa tiellä,

Tuuli johtaa lippuamme

Rantahan.

Kuuletkos leppien soitteloa?

Näätkös sa niittyjen loisteloa?

Riemuitkaamme; joutuisasti

Aika riemun kuolettaa;

Lemmen hetki karkoaa,

Niinkuin kesän, kiiruisasti.

Lehdistöstä torppa pilkistää;

Sinne, leyhkät, venho töykätkää!

Näätkös äijän mökin puolla,

Kuinka meitä seuraa tuolla,

Näätkös neidon, kuinka siellä

Viittailee?

Tuohkon täysi mansikoita

Kädessänsä kantaa, noita

Naanaselle ilomiellä

Säästelee.

Armas, sa itket, kuin lausumaton

Hellivän ystävän palkkio on!

Täällä jo kuin jumalainen

Onnes täyttä maljaa juo.

Oi, min herttaisuuden luo

Syön ja luonto yksin vainen!

Mitk’ ei synny loiston suojissa:

Toivon riemu, ilon nautinta,

Kasvaa, kukkii hoitamatta,

Kesät, talvet vaalimatta,

Luonnon suuren valkamassa

Vapaasti.

Näätkös sorsan keulan eessä,

Poikiensa kanssa veessä,

Köyhän, tyhjän, autuassa

Kuitenki.

Loistavat linnat jos hallita vois,

Pienintä lasta ei antaisi pois;

Kullan eestä kukustossa,

Taivas vaikka kutsuisi,

Aallostaan ei luopuisi,

Pesästänsä ruovostossa.

Illan lempitähti, suopuisna

Maalle-nousuamme katsahda! –

Lehdon linnut riemuitkaatte!

Vihkilaulut laulakaatte,

Jotka syömet taipuvaiset

Liittävät.

Päivä laskee vuorten taakse,

Lännen taivas vaalistakse,

Naana, poskes ruusukaiset

Yltyvät.

Sittepä lähdemme kotihin taas,

Aamusen koitto kun loistavi maass’.

Helppo kaikk’ on unhotella

Tyttö, kullan helmassa;

Täällä laakson suojassa

Yösen saamme uneskella.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.