Keijujen kuningas

Keijujen kuningas.

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe

Kuka ratsain yössä ulkona lie?

Läpi viiman ja yön isä lastaan vie;

isä piltin on kietonut kainalohon,

syli suojan suo, syli lämmin on.

Pääs peität – mi, laps, sua peljättää? –

Isä, keijujen kuningas – etkö nää?

Sa kruunun ja laahuksen nääthän tuon? –

Se on, lapsi kulta, vain sumua suon.

»Tule, armas laps, sinut kanssani vien!

Me leikimme kauniisti kaiken tien;

kukat kirjavat viittovat virran luo,

puvut kultaiset äitini sulle tuo.» –

»Tule pois, soma poikanen! Tuttuaan

tytärparveni valmis on vaalimaan;

kisat yölliset kiitää ja keinuttaa,

unin tanhu ja laulu sun uinuttaa.» –

Isä, katso, tuolla sun tyttäres nään!

Mua viitaan viittovat synkeään. –

Sen, poikani, tarkoin ma nähdä voin:

pajut harmaat, vanhat ne huojuu noin. –

»Mua, laps, sulo muotosi houkuttaa;

sinut ryöstän, jos suosioll’ en sua saa.» –

Isä, auta, jo keijujen kuningas vie!

Isä, voi, mitä mulle hän tehnyt lie? –

Isä kauhuin kannusti ratsuaan,

laps oihkiva, houriva rinnoillaan,

hädin tuskin saavutti kartanon,

käsivarrella lapsi jo vainaa on.

Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.